Blog Tools
Edit your Blog
Build a Blog
RSS Feed
View Profile
« June 2018 »
S M T W T F S
1 2
3 4 5 6 7 8 9
10 11 12 13 14 15 16
17 18 19 20 21 22 23
24 25 26 27 28 29 30
You are not logged in. Log in
Entries by Topic
All topics  «
Ullan Blogi
18/07/2010
Uusi blogi
Jatkossa blogi päivittyy osoitteessa: http://ladysplits.blogspot.com/

Posted by ladysplits at 6:09 PM EEST
Post Comment | Permalink
20/06/2010
Ragnhildia ei enää ole

Tämä viikonloppu on ollut aivan äärimmäisen raskas. Alunperin oli tarkoitus mennä mökille, mutta suunnitelmat saivat kolme viikkoa sitten uuden käänteen, kun suloinen sisareni tyttö Ragnhild yllättäen kuoli. Eilen lauantaina oli hautajaiset. Kuinka vahvoja tunteita se herättikään. Se pieni arkku alttarin edessä, äidin, isän ja mummun suunnaton suru. Minulle on ollut vuosia vaikeata käydä kirkossa ja tämä käynti ei suinkaan ollut poikkeus. Tilanteen ahdistavuus kulminoitui siinä, kun surun murtama isä kantoi pienen tyttärensä yksin saattueen saattamana haudalle. Tilanne oli valtavan kaunis, mutta niin murheellinen ja oli vaikeaa katsoa arkkua, kun se laskettiin hautaan. Ei kenenkään vanhemman tulisi joutua hautaamaan lastaan. Tilanteeseen jatkuvuutta ja toivoa antoi pieni Sigrid-tyttö, joka Sonja-serkkunsa kanssa käveli hautojen välissä.

Kätkytkuolemalta se vaikuttaa. Olikin lohduttavaa kuulla vanhempien kertomukset viimeisistä hetkistä, vaikka ne olivatkin lopputulokseltaan surulliset. Erityisesti isän kertomus jäi mieleen ja se, että oli viimeiseksi kuiskannu lapselleen sairaalassa elvytykseen mentäessä "Pappa älskar dig". Lapsi oli suuresti rakastettu ja hänen lyhyt elämänsä oli hieno.

Itselleni voimakas samaistuminen sisaren tilanteeseen oli henkisesti todella uuvuttavaa. Raskaanpaa kun olin edes kuvitellutkaan. Suloista oli kuitenkin pienet serkukset leikkimässä. Sonja sanoikin Strömman kanavan kohdalla (10 minuutin kuluttua lähdöstä), että hänellä on ikävä Sigrid-serkkua.

 


Posted by ladysplits at 10:09 PM EEST
Updated: 20/06/2010 10:56 PM EEST
Post Comment | Permalink
03/06/2010
Surua

Viime päivinä on perheessämme ollut valtava suru. Sisareni 3,5 kuukautta vanha tyttö kuoli ilmeisesti kätkytkuoleman. Tuska sisareni puolesta on valtava. Voiko äidille enää suurempaa tuskaa tulla? Omalle kohdalla ajateltuna, olisiko enää syytä elää ollenkaan? Onneksi sisarellani on toinenkin lapsi, joka kantaa ja pakottaa jaksamaan.

Pienen vauvan elämä on hauras. Eikä aikuisellakaan elämä ole aina niin  tiukassa. Yhdessä hetkessä toinen on läsnä ja toisessa ei enää ole olemassa. Ja sitten ei ole kuin muistot jäljellä. Pitäisi osata elää hetkessä, eikä perustaa elämäänsä suunnitelmille ja tulevaisuuteen. Joskus huomaa elävänsä "sitkun"-elämää "nytkun"-elämän asemesta. Voisi olla rauhoittavaakin keskittyä nauttimaan nykyisyydestä ja läheisistään. Varsinkin kun ei tiedä, koska tilanne muuttuu. Toisaalta appiukko sanoo: "Se joka ei rakenna pilvilinnoja, ei rakenna muitakaan linnoja".

Surusanoman jälkeen meni vuorokausi ihan alamaissa. Onneksi on kuitenkin lapsi ja koirat, jotka piristivät tiistaipäivää ihan kummasti. Lapsi oli ylen onnellinen mummulta saamastaan potkulaudasta. Sonjan molemmat mummut olivat käymässä ja kävimme ostoksilla. Se oli mukavaa, vaikka kolmevuotiaan kanssaei oikein saa itse keskittyä osteluun.

Illalla meidät oli kutsuttu Vuosaaren Uutelaan harjoittelemaan vesityötä. Hetken arvoin, että haluanko lähteä, mutta sitten täytyyhän ne koirat kuitenkin liikuttaa, niin tuli lähdettyä. Ja hyvä, että lähdimme, koska mieli parani katsoessa koiria hommissa. Heittelimme erilaisia noutoja koirille: markeerauksia, ohjauksia, muistinoutoja ja ammuimme damilauncherilla. Eddie ja Ringo menivät todella hyvin. Eddien kanssa saa vielä treenata pitkiä markeerauksia ja pitkiä noutoja noin yleensä. Erityisen ylpeä olin siitä, että Eddien mennessä muistinoutoa hakemaan, niin joutui hieman tekemään töitä päästäkseen takaisin (mm. etsimään aidasta kohdan, josta voi mennä ali). Kertaakaan dami ei pudonnut koiran suusta ja ravisti itsensä vasta luovutettuaan. Taimi taas ei meinannut mennä ensin uimaan. Kahlasi mielellään kyllä, mutta jalkojen irtoaminen pohjasta oli pelottavaa. Saimme kuitenkin sen lopulta menemään, kun upotin kännykkäni mereen ja sitä jäimme rannalle purkamaan. Silloin koira kävi uimasillaan damin luona ja sitten saimme sen lopulta noutamaan sen. Nana oli myös mukana ja sai noutaa muutaman kerran. Oli hyvin tyytyväinen. Hieno harjoituskerta, josta kiitos Cappelle, joka tarjosi maastot.

Alla kuvia (Casper Grönblom):


Posted by ladysplits at 8:22 AM EEST
Post Comment | Permalink
10/05/2010
Pitkästä aikaa

Kevät on jo pitkällä. Valkovuokot kukkivat jo pihalla ja metsässä. Viime viikolla lähti kotisivupäivitykset käyntiin ja ehkäpä tässä aloitetaan blogin kirjoittaminenkin. Koko kevät on mennyt enemmän tai vähemmän työperäisen masennuksen merkeissä. On mielenkiintoista, kuinka sellainen vaikuttaa koko elämään. Nyt tällä hetkellä alkaa tuntua, että on tässä valoisiakin puolia: on entistä enemmän aikaa koirille ja lapselle. Vaikka rahaa onkin vähemmän. 100 tuntia kuussa on kuitenkin aika vähän.

Kaksi viikkoa sitten oli Ruovedellä turbotreffit eli käyttölinjan cockereille järjestimme yhteisen treeniviikonlopun. Paikalla oli n. 25 koiraa, joista suurin osa oli hyvin nuoria. Oli mielenkiintoista seurata koirien toimintaa viikonlopun aikana. Kuinka erilaisia saman rodun koirat voivat olla! Treenasimme koiria ja vietimme aikaa yhdessä. Oli todella mukava viikonloppu.

Sonja täyttikin sitten kolme vuotta viime viikon torstaina. Onnellinen lapsi sai lahjaksi isältään kalastusvälineet, joista oli puhunut viime kesästä lähtien. Ja pääsivät heti kokeilemaan niitä, kun menimme mökille laittamaan sitä kesäkuntoon. Onnellinen lapsi!

Ensi viikonloppuna saammekin Eddien kanssa kansainvälisen tason koulutusta, kun  Peter Burton tulee kouluttamaan Jyväskylään. Saas nähdä kestävätkö ohjaajan hermot koulutuspaineita. Eddien hermot varmaan kestävät.


Posted by ladysplits at 7:31 AM EEST
Post Comment | Permalink
16/03/2010
Kevät!

Kevät se keikuen tulevi? Viime viikolla oli +2 lämmintä ja tänään oli -15 astetta. En olekaan viime aikoina ollut kovin motivoitunut tämän blogin kirjoittamiseen. On ollut kaikenlaista puuhaa ja minä kun olen jokseenkin stressiherkkä, niin sitten jää monet tälläiset asiat tekemättä. Olen edelleenkin pahalla mielellä osa-aikaistamisesta, joten työasiat syövät aika paljon energiaa.

Kevättalvi on menny mukavasti. Eddien kanssa edistytään hyvin mielestäni. Tammikuussa ja helmikuussa treenasimme fasaaneilla pysähtymisiä ja mielestäni ne onnistuivat hyvin lukuunottamatta yhtä, jossa emäntä ei ollut ihan hereillä. Sekään ei kuitenkaan ollut mikään paha. Noutamaan se ei ole päässyt vielä muita, kuin lavastettuja noutoja. Kanaitaukseen ei olla päästy, koska sen portti on jäätynyt kiinni (se on sellainen paikalleen nostettava). Odottelemme siis lumen sulamista.

Kanit ova tosiaan olleet koko talven ulkona ja pärjänneet todella hyvin. Ovat sitkeitä vekkuleita mokomat. Ruokaa toki tarvitsevat paljon ja heinää kuluu reilusti. Otin niistä valokuviakin, mutta yllättäen kuvat ovat kamerassa, joka jäi viikonloppuna bilepaikkaan.

Nanalle määrättiin dementialääkitys, toivottavasti se auttaa sitä jotenkin. Mulla oli kamalia sydämentykytyksiä viikko sitten, kun Nana pääsi karkuun Sonjalta lenkillä ja lähti painelemaan kohden vanhaa 3-tietä. Se ei kuullut, vaikka huusin sydämeni pohjaista ja juoksin sen perässämuut koirat mukanani. Onneksi joku koira oli merkannut tolpan juureen ennen pikitien alkamista, ja sitä haisteltuaan, kääntyi katsomaan minua. Sain sen käsimerkillä tulemaan. Onneksi se on siihen opetettu. Tiedä sitten onko vika kuulossa vai ymmäryksessä. Uskoisin, että molemmissa. Vanhatie on todella runsaasti liikennöity ja silmissäni vaan vilisi kauhukuvat siitä, että mulla on auton alle jäänyt koira, kaksi muuta koiraa ja yksi kolmevuotias...

Kolmevuotias on ihana. Tai no eihän se vielä kolme ole, mutta lähellä. Sonjan kanssa voi käydä jo ihan keskusteluja. Ja on todella omatoiminen ja pukee vaateet päälleen itse... jos haluaa. Äidin pikkuapulainen laittaa mielellään ruokaa ja keittää kahvia. Siivoaakin, paitsi tietenkin omia sotkujaan (joskus niitäkin). Ja kuitenkin on äidin pikkutaapero, jota vielä saa pusia ja halia lähes rajatta.


Posted by ladysplits at 11:19 AM EEST
Updated: 16/03/2010 11:58 AM EEST
Post Comment | Permalink
07/02/2010
Cocker Championships

28.-29.1.2010 käytiin cockereiden mestaruusottelu Northumberlandissa Pohjois-Englannissa aivan Skotlannin rajalla. Olimme Nina Mennan, Anne Woivalinin ja Pekka Mäen kanssa seuraamassa kisoja. Se oli hieno kokemus, vaikka aika paljon se koesysteemi tuotti meille päänvaivaa. Se on huomattavan erilainen meidän omaan systeemiin. Siellä siis kaksi tuomaria arvostelee koiran ensin ja jos se tekee virheettömän suorituksen, niin se pääsee toiselle erälle toisen tuomari parin arvosteltavaksi. Haussa on aina kaksi koiraa rinnakkain eli koe käydään parihakuna. Aina kun toisella puolella tapahtui (ampuminen, nouto), niin toisella puolella oli tapahtumat pysähdyksissä. Ja kun homma oli valmis, niin taas jatkettiin. Erien pituus vaihtelee viidestä minuutista aika pitkiinkin aikoihin, erä päättyy joko virheeseen (peräänmeno tms.) tai sitten se lopetetaan noudon jälkeen hakuun. Kun kun kaikilla jatkoon päässeillä koirilla on kaksi erää, niin tuomarit kokoontuvat ja miettivät sijoituksia ja valitesevat  mahdolliset koirat run offiin. Run off tarkoittaa sitä, että tuomarit vertailevat vierekkäin hakevia koiria ja asettavat ne paremmuusjärjestykseen. Koirat sijoittuvat 1-4 ja sitten tuomarit antava diplom of meritejä mieleisilleen koirille. Valioksi voi tulla vain voittamalla: ensin voitetaan yksi novice-luokan field trial ja sitten pitää voittaa kaksi open-luokan field trialia ja lopuksi pulahtaa veteen (se on sellainen mitätön vesityö). Cocker Champioshippeihin saa osallistumisoikeuden, kun voittaa kauden aikana yhden field trialin.

Spanielimetsästys ei tietenkää ole mitään katsojaystävällistä urheilua, kun maasto usein on aika peitteinen. Mutta aika paljon me siltikin nähtiin. Ja pääsimme hetkeksi Annen kanssa luvalla seuraamaan aivan koirakoiden taakse, mutta sitten lippumiehet vetivät meidät takaisin ruotuun.

Koirat olivat mielestämme erittäin korkea tasoisia, mutta sitten tuli mieleen, että meillä on noista samoista suvuista koiria täällä, joten meillä itsellämmekin on korkeatasoisia koiria. Se mikä meitä eniten erottaa on ehkä ohjaajien taso. Siellä lähes kaikki ovat ammattikouluttajia ja erittäin kokeneita

Maastot olivat osittain todella haastellisia. Orjatappuroita, villiruusuja, karhunvatukkaa, vadelmaa. Ei ihme, että koirien hännät typistetään. Itsekin revin omat housuni palkeenkielelle. Sitten helpommissa maastoissa on sananjalkaa ja heinää. Sitten ne aidat. Piti opetella uusi tyyli ylittää aitoja, koska siellä on sitä pahuksen piikkilankaan.

Riistaa maastoissa oli valtavasti (aivan toista luokkaa kuin meillä). Osa fasaaneista oli luonnonkantaa, jota on siellä runsaasti, mutta osa oli istutettuja (erittäin hyväkuntoisia), koska jos 31 koiraa pitää saada järkevässä ajassa arvosteltua, niin pitää olla tilanteita. Lehtokurppia oli jokunen ja muutama kani. Tilanteita tuli jokaiselle koiralle kunnolla, mutta tällä kertaa ampujat jättivät toivomisen varaa.

Mielenkiintoista muuten, että siellä on aina kokeen ulkopuolinen "pick-up team", joka etsii ammutut linnut, mikäli niitä ei järkevässä ajassa löydy kokeessa olevan koirien (ensin kyseinen koira ja sitten tuodaan toiselta puolelta toinen koira yrittämään) tai tuomareiden ansiosta (termit first dog down ja eye vipe). Kokeen sujumisen kannalta ei ole järkevää etsiä lintua loputtomiin, ja kun tilanteita kuitenkin tulee jatkuvasti, niin koirat saadaan arvosteltua. Tosin mikäli koiralle tulee first dog down, niin sen mahdollisuudet sijoittumiseen menee siinä.

Koirista sen verran, että näimme todella hyviä noutoja (joista monet olivat maaston takia ohjattuja) ja erilaisia hakutyylejä. Ja koirien luonteet olivat vaikuttivat hyviltä sen perusteella, että odottivat rauhassa ilman mitään vinkumista (vakava virhe!) ja keskittyneesti, vaikka joutuivat kulkemaan hyvässä lykyssä koko päivän yleisön joukossa. Ja kun olivat töissä, keskittyivät todella työhönsä, eivätkä välittäneet tuon taivaallista 200 henkilön joukosta perässään.

Jatkuu joku päivä lisää...


Posted by ladysplits at 8:39 PM EET
Post Comment | Permalink
24/01/2010
Lisää tammikuun juttuja

Viikko sitten olimme Kangasalla treenamassa koiria Annen kutsusta. Eddien kanssa otimme laukauksesta istumisia ja ykkösmarkkeerauksia. On mielestäni hyvä markkeeraamaan ja luovutukset tulevat aina vaan mukavammin ja mukavammin, vaikka kyllä ne on vahvassa ne kunniakierrokset. Se ei kerta kaikkiaan pysty istumaan dami suussa. Takapuoli nousee heti ylös, kun sen on saanut tonttiin. Ilmeisesti se on niiiin kivaa. Taimi oli myöskin mukana totuttelemassa paukkuihin, joita se vielä hieman vierastaa. Ei pelkää kuitenkaan, koska toimintakyky säilyy ja pystyy heti noutamaan sen jälkeen.

Taimi onkin ollut meillä tiistaista lähtien vähän treenattavana. Olen muun muassa rauhoittanut Ninan mielen riistannoutamisen osalta. Ei ole mitään ongelmia sen suhteen pienellä puskaohjuksella. Kun annetaan rauhassa tehdä, niin se tapahtuu. Tämän olen oppinut tässä viimeisten vuosien kuluessa, että hätäilemällä ja hermostumalla tulee vaan ongelmia. Taimi taas on herkkä pieni tyttö, joka oppii salamannopeasti. Se on sähäkkä ja vääkkärä ja kontaktia riittää vaikka muille jakaa. Ulkomuodoltaan se on hassu: sillä on pitkäkarvaisen mäyräkoiran pää ja laihanluisevakin on. Tänään otimme taas laukauksiin totuttelua ja noutoja sen kanssa. Ja pitkin viikkoa on olen vahvistanut luoksetuloa. Istua se osaa ja ottaa vastaan kauko-ohjauksinakin istukäskyt. Se on hyvin erilainen kuin Eddie ja sen kanssa pitää edetä huomattavasti pehmeämmin, eikä voi ottaa niin ronskeilla otteilla ollenkaan. On jännä nähdä millainen se on aikuisena, sillä se kuitenkin vaikuttaa sillä tavalla rohkealta, että palautuu todella nopeasti toimintakykyiseksi, vaikka reagoi hyvin näkyvästi. Se on tavallaan helppo luettava, kun kaikki reaktiot näkyvät niin selvästi. Se on nyt 7 kuukautta, joten murrosikää voidaan alkaa odottamaan ja varmaan ensimmäiset merkitkin on näkyvissä. Tässä punaisesta salamasta noutokuvia:


Posted by ladysplits at 8:17 PM EET
Post Comment | Permalink
Talvinen tammikuu

Ihanaa, kun olemme vihdoinkin täällä etelässäkin saaneet nautti jo puolitoista kuukautta kestäneestä oikeasta talvesta. Lunta on ollut koko ajan. Pakkanenkin on suurimman osan ajasta yli -10 astetta. Tänä aamuna se oli -24 astetta. Koirien kannalta näin kova pakkanen ei tietenkään ole ihan kiva juttu, koska lenkit jäävät aika lyhkäisiksi ja pihalla ei voi olla ihan normaalisti. Tämä kun kuitenkaan ei ole mikään arktinen rotu paksulla pohjavillalla.

Vuosi on alkanut hyvin. Kävin Annin kanssa fasaanijahdissa ja tarkoituksena oli harjoitella taas sitä oman aseen kantamista, minulla kun helposti on kuitenkin tapana antaa parempien ampua, vaikka ase olisikin mukana. Eddie oli mukana ja sen kanssa päästiin kokeilemaan tietolintua. Ja se meni oikein hyvin. Tällä kertaa se oli minulla kytkemättömänä. Tilanne meni oikein hienosti. Lintu oli jo lähes koiran suussa, kun se lähti lentoon ja koira jäi siihen. Pääsin sitä istuttamaan oikein kunnolla siihen. Uskon, että tilanne jäi hyvin koiran mieleen. Tuliaisina kotiin meillä oli kaksi kanaa, joista toinen oli albiino.

Sitten meidän piti lähteä katsomaan Cocker Championshipejä Englantiin Northumberlandiin aivan Skotlannin rajalle. Niitä kuitenkin siirrettiin runsaan lumentulon takia puolella toista viikolla. Joten lähtö on torstai aamulla. Se  aiheutti todella meille puuhaa lentojen, työvuorojen ja majoituksen suhteen. Ja lisää kustannuksia valitettavasti.

 


Posted by ladysplits at 8:52 AM EET
Post Comment | Permalink
15/12/2009
Eddie

On siis eilen täyttänyt vuoden. Se on joviaali pikkuherra, joka on viimeiset ajat kehittynyt todella hurjasti. Olen tällä hetkellä oikein tyytyväinen sen edistymiseen, vaikka syksyllä tuntui välillä aivan epätoivoiselta. Silloin olimme jumissa istumis- ja paikallaanoloharjoituksissa, joista ei meinannut tulla yhtään mitään ulkona. Viimeaikoina paikallaanolo on kehittynyt huimasti ja se pysyykin paikallaan, kun heittelen tavaroita viereeni tai kauemmas koirasta. Ihan lähelle ei voi vielä heitellä. Istuminen käskystä (lähinnä pillillä) toimii lähietäisyydellä hienosti ja hiukan kauempana aika hyvin. Siinä tosi riittää hiomista aika lailla kyllä vielä. Noutaminenkin alkaa olla aika ok luovutuksenkin suhteen. En ole pitkiin aikoihin tehnyt varsinaisia noutoja sen kanssa, vaan opettanut luoksetuloa ja istumista luoksetultaessa. Teoriani mukaan, jos saan sille tavan aina istua kun tulee luokseni, niin saisin ne kunniakierrokset loppumaan. Toinen mitä olemme harjoitelleet on sisätiloissa luovuttamista (salainen harjoittelupaikkani wc, jossa saamme olla rauhassa häiriötekijöiltä Cool). Lisäksi sille on liinassa ammuttu kolme fasaania sen ylösajoista, muut toki hoitelivat noudot sen puolesta. Sai kiinni kupletin juonesta heti. Ylösajoihin sen sai pysähtymään hienosti. Nyt kun päivä alkaa pitenemään, niin ohjelmassa on sitten kaniaitaustreeniä. Haku on vauhdikas ja pysynyt hyvin lähellä ainakin toistaiseksi. Eikä edelleenkää osaa vetää hihnassa.

Tulevan talven aikana on tarkoitus alkaa tekemään vaativampia noutoja ja vahvistaa pysähtymistä ja paikallaanoloa. Hitaasti kypsyvä veitikka se on, mutta toisaalta hyvin rehellisen ja avoimen oloinen ja hyvin kontaktinhaluinen. Ja aina kun on mahdollista niin haluaa olla aivan lähellä. Vilkas se on ja kaiken huomaa kyllä. Kun sen vie luonnetestiin, niin varmaan saa arvion erittäin vilkas tai jotain.

Muuta tässä oltiin porukalla jahdissa tässä Hyvinkäällä ja meillä oli kymmenkunta cockeria kokeilemassa kykyjään tai muuten metsästämässä. Kaikille saatiin hienosti riistatilanteita. Saatinpa hieno yhteistyökuviokin: Anni ajoi kaksi lintua (kukon ja kanan) kuusen alta. Tero ampui kanan ja yhdessä lähdimme etsimään lintua. Se olikin toisin havaintojen jäänyt raanaksi ja juossut 200m ja Piki sen vihdoin sitten löysi. Äiti ja poika toimivat yhdessäSmile. Emäntäkin harjoitteli aseenkantamista ja ampuikin kun tilanne tuli, vaan hieman on hiomista osumissa... Nina ja Juha taas kunnostautuivat oikein kunnolla.

Alla pari kuvaa:


Posted by ladysplits at 8:54 PM EET
Post Comment | Permalink
23/11/2009
Mukavia uutisia ja muutakin

Lauantaina nousi ensimmäinen L-koira spanieleiden metsästyskokeen kuningasluokkaan eli voittajaan: L. Deagol "Tico" ja Aija tekivät kasvattajatädin erinomaisen ylpeäksi saavuttaessaan myös kokeen kovimmat pisteet 107 pistettä. Siitä on hyvä jatkaa ja lähteä rakentamaan koiraa ja ohjausta voittajaluokkaa vastaavaksi.

Minulla ei ole juurikaan tapana juoda kalsarikännejä, mutta Aijan ja Ticon kunniaksi oli aivan pakko alkaa tyhjentämään tuota viinipötikkää ihan huolella. Harvoin on tullut istuttua myöskään chatissa niin kauaa (4H), kun juhlisitimme Ticon toisen "valmentajan" kanssa etänä tulosta. Lopussa juttu ei ollut enää ihan hirveän laadukasta...Tongue out

Syksy on mennyt mukavasti. Annin kanssa on nostettu kuntoa ja harjoiteltu hieman ehkä jo unohtuneitakin asioita. Hieman on ollut särmiä hiottavaksi ja selkeästi tuon lähes puolen vuoden ero on vaikuttanut asioihin. Sille on esimerkiksi ilmaantunut tapa itkeä, kun se pannaan muiden koirien kanssa nukkumaan. Selvästi se protestoi sitä, että se on joutunut tavallisten kuolevaisten joukkoon. Olemme käyneet sen kanssa myös tuolla kaniaitauksessa ottamassa pysäytyksiä ja myös noutoja siellä hajukentässä. Hiukan vaikuttaisi olevan tottelemattomuutta ilmassa, sillä noutamisen sijaan olisi kivampaa vahdata kaneja. Todella hyvä harjoitus muuten tuo, pistää koiran todelliselle koetukselle, kun joutuu tekemään suoraviivaisia noutoja, vaikka puput katsovat 10 m päästä. Koira on luonnollisesti vapaana.

Eddien kanssa olemme alkaneet edistymään ihan reilusti. Saan sen pysähtymään haussa vauhdista. Samoin vihdoinkin paikalleen jättämäinen alkaa onnistumaan sen kanssa. Taikasana asiaan oli se, että otin naksuttimen käyttöön ja heti alkoi tulla tulosta ihan reilusti. Tunnustettava se on, joidenkin koirien kohdalla se on varmasti paras tapa kouluttaa koiraa. Ja ehkä se sopii minullekin. Onneksi pääsin yli härkäpäisyydestäni noiden makupalojen kanssa. Luovuttamista olemme harjoitelleet wc:ssä Tongue out siten, että istun itse istuimen päällä ja koira istuu edessäni. Annan damin koiralle ja se hyppää minua vasten. Sitten rapsutteluja kovasti. Hyvä nouto-ote sillä on ja aina kun ottaa kulmasta suuhun, niin korjaa itse otteen kunnolliseksi. Haku näyttää minusta oikein vauhdikkaalta, mutta onneksi pyysyy lähellä. Hellunen pikkujäppinen kertakaikkiaan.

Taaperoikäinen lapsi on suloinen. On ihanaa, että lapsi puhuu ja siltä tulee ihania oivalluksia. Tällä hetkellä kalastaminen on suurin juttu. Sonjalla on pikkuinen virveli, jolla kalastelee pesuvadista iskän tekemiä pahvikaloja (jotka on kelmutettu). Sitä voisi tehdä vaikka tuntikaupalla, vaikka muuten ei ole mikään paikallaan pysyvä lapsi. Alla on Sonjan ensimmäinen tarhakuva:


Posted by ladysplits at 12:15 PM EET
Post Comment | Permalink

Newer | Latest | Older