Ongelmia noudossa?

Spanielien metsästyskokeiden tuloksia cockereiden osalta lukiessani olen tehnyt seuraavan havainnon: n. 80 % nollatuloksista johtuu siitä, että koirat eivät nouda. Loput n. 20 % johtuu yleensä siitä, että koiralle ei ole saatu tiputettua lintua. Syitä siihen on monia, mutta niitä ei käsitellä tässä.

Mikä on, kun cockeri ei nouda? Tämä tuskin on pelkästään metsästyskoirien ongelma, vaan moni muukin harrastaja painii nouto-ongelmien parissa. Mitä siis tarvitaan onnistuneeseen noutamiseen?

Koiralla tulee olla:

• riittävä laumavietti eli miellyttämisenhalu. Halu toimia yhdessä ohjaajan kanssa ja ennen kaikkea halu tuoda saalis turvaan (oli se lintu, dami, noutokapula, riistapukki etc.)

• riittävä noutovietti. Halu kantaa esineitä suussaan. Tähän liittyy myös myös olennaisena osana suun pehmeys. Esinettä tai lintua ei saa raadella tai murskata.

• riittävä koulutus. Sen tulee osata noutokäsky refleksinomaisesti ja totella sitä välittömästi. Jos se ei sitä tee, niin koulutus on kesken.

• riittävä fyysinen kunto. Huonokuntoinen koira ei jaksa suoriutua tehtävistään kunnolla ja motivaatio kärsii.

• riittävä motivaatio. Koiran tulee olla motivoitunut tekemään tehtäväänsä.

• riittävä riistavietti, että haavakotkin löytyvät

Lisäksi:

• molemmin puoleinen luottamus. Ilman luottamusta yhteistyö ei toimi.

• ohjaajan tulee olla henkisiltä ominaisuuksiltaan sopiva. Helposti hermonsa menettävä ja äkkipikainen ihminen tuskin saa koirastaan luotettavaa noutajaa koskaan.

• tarpeeksi kokemusta ja harjoittelua

Lähes jokainen spanieli voidaan opettaa noutamaan. Eri asia on tietysti onko siinä aina mitään järkeä, varsinkin jos oppilas on lähes täysin lahjaton. On olemassa hyvin eritasoisia spanieleita nouto-ominaisuuksiltaan, ikään kuin Ladasta Corollan kautta Ferrariin. Ladaa en lähtisi edes yrittämään, corollan kanssa se onnistuu ja Ferrarin kanssa se on silkkaa nautintoa. Itse olen opettanut noutamaan koiran, jolla ei ollut juuri lainkaan luontaista noutoviettiä. Vedestä se on noutanut aina mielellään, mutta maalla se ei ottanut suuhunsa ei niin mitään. En välttämättä enää jaksaisi ruveta siihen hommaan. Kyseinen koira noutaa tänä päivänä kohtuullisesti jopa lintuja. Käyn lopuksi läpi, miten se oppi noutamaan, mutta ensin yleistä noutamisen opettamisesta.

Noutokoulutus voidaan aloittaa leikin varjolla jo luovutusikäisen pennun kanssa. Tällä periaatteella voidaan opettaa vanhempaakin koiraa ja usein onkin tehokkain tapa rakentaa koiralle nouto. Vanha mytyksi kääritty villasukka saavuttaa varmasti suuren suosion. Pennun kanssa istutaan lattailla ja sitä kannustetaan ottamaan sukka suuhun. Samalla sitä rapsutetaan ja pidetään kovasti hyvänä. Annetaan sen olla ylpeä saaliistaan. Parasta on, jos sen saa kiipeämään syliin aarteensa kanssa. Sukka otetaan siltä pois hyvin vaivihkaan ja annetaan takaisin. Tätä toisetaan hetken aikaa ja sitten esine pannaan pois.

Kun pentu on oppinut, että on mahtavaa tulla lähelle sukka suussaan ja esitellä sitä, on aika hiukan heitää sitä. Pentu ei pysty tajuamaan kovin kauas heitettyä esinettä, joten ehkä metri voisi olla sopiva matka ensimmäisille heitoille. Heitä sukka, pidä pentua sekuntti paikallaan ja anna sen mennä sukan luokse. Kutsu pentua nimeltä, kun se ottaa sukan suuhunsa. Sen olisi syytä osata nimensä jo tässä vaiheessa. Ja kun se tulee, niin sen luoksetulo on maailman mahtavin asia. Pentu otetaan taas syliin ja rapsutellaan ja kovasti kehutaan. Ja taas otetaan esine pois huomaamatta.

Noutamisen alkeiden yhteydessä koira opetetaan tulemaan luokse. Luoksetulo on olennainen osa onnistunutta noutoa. Vinkiksi: jos teillä on ongelmia noudossa, niin tarkista, että luoksetulo toimii koiralla moitteettomasti. Usein syy saattaakin olla luoksetulo-ongelma, eikä niinkään nouto-ongelma. Luoksetulon tulee olla aina mahtava kokemus koiralle ja sitä ei saa koskaan rangaista, kun se tulee luokse. Sehän on hieno koira, kun se tulee takaisin. Jos sen motivaatio tulla luokse kärsii, niin ongelmia on horisontissa. Luoksetuloa on käsitelty Cockerspanielissa 4/06.

Kun pentu on oppinut tulemaan luokse esineen kanssa, niin matkaa voidaan pidentää. Meillä on kotona n. 6 metriä pitkä kapeahko käytävä, jonka olen havainnut hyväksi apuvälineeksi noutoharjoituksissa. Lähes jokaisen kotoa löytyy jokin käytävän tapainen, jota voi käyttää hyväkseen. Asetun koiran kanssa käytävän päähän ja otan sen viereeni istumaan ja heitän damin muutaman metrin päähän. Pidän koiraa hetken paikallaan ja annan sen mennä noutamaan. Kun tämä onnistuun 100%, lisään noutosanan HAE (voi olla jotain muutakin). Harjoitukset pidetään lyhyinä ja toisteaan usein.

Kun pentu osaa asiansa sisällä, niin siirrytään pihamaalle häiriöttömään paikkaan ja harjoitellaan siellä samalla tavalla. Mikäli koira häiriintyy vaihdoksesta, niin on edetty liian nopeasti.

Pikkuhiljaa alan vaatimaan, että koira pysyy paikallaan ilman kiinnipitämistä. Samoin odotan siltä myös katsekontaktia ennen noutokäskyä. Käskyä ei tule ennen, kuin koira katsonut silmiin. Tämä tosin tarkoittaa yleensä jo 8-10 kk vanhaa pentua, jolle on jo erikseen opetettu istumista ja paikallaanpysymistä.

Kun ulkona noutaminen onnistuu, niin damia aletaan heittelemään vaikeampiin paikkoihin: korkeaan heinikkoon ja pusikoihin. Näin koira oppii käyttämään nenäänsä. Cockerillehan mikään ei ole niin mieleistä, kun nenän käyttäminen. Kun noutoesine tulee tilanteessa kuin tilanteessa käteen, niin voidaan kokeilla kylmällä ehjällä linnulla tai kanilla. Kun se tulee käteen moitteettomasti voidaan kokeilla lämpimällä vasta-ammutulla linnulla. Jos koira ei ota lintua suuhunsa, niin palatkaa aikaisempiin harjoituksiin ja kokeilkaa parin viikon kuluttua uudestaan. Jotkut koirat vaativat enemmän harjoitusta ja kannustusta, kun toiset taas näkevät ensimmäisen lintunsa ja nappaavat sen heti suuhunsa ja ovat ylpeitä aarteestaan.

Avainasioita noudon opettamisessa:

• kärsivällisyys. Hermojen menettäminen vaikeuttaa asiaa, joskus jopa peruttamattomasti.

• hidas eteneminen. Mikäli jokin tuntuu vaikealta koirasta, niin palatkaan sellaiseen asiaan, jonka koira jo osaa.

• vain muutama toisto kerrallaan. Liian monet toistot saattavat saada koiran kyllästymään.

• lopeta harjoitukset kun olet vielä voiton puolella

• päätä harjoitus aina onnistumiseen

Ne kuuluisat älä tee-virheet:

• Älä vaadi koiralta sellaista, mitä se ei vielä osaa

• Älä huuda koiralle. Niillä on erittäin hyvä kuulo. Mieti miksi se tekee niin? Ehkä se ei ymmärrä tai osaa.

• Älä tuijota koiraa, kun se tulee noutoesine suussaan luoksesi. Tuijottaminen saattaa tuntua koirasta hyvin ahdistavalta.

• Älä nappaa koiralta esinettä sen tultua. Ota koira vastaan, älä esinettä. Tarkkaile käsiäsi, voi olla, että annat koiralle ristiriitaisia merkkejä niillä.

• Älä jahtaa sitä, kun sillä on jotain suussaan. Pyri saamaan se luoksesi ja kehu, kun se tulee.

• Älä missään nimessä rankaise koiraa, kun se tulee luoksesi jokin suussaan

• Älä koskaan rankaise koiraa, jollet varmasti tiedä, että se tajuaa, miksi

• Älä koskaan lyö koiraasi. Kaikenlainen fyysinen rankaiseminen heikentää teidän yhteistyötänne.

Testaa osaako koira noutokäskysi:

Laita koira istumaan eteesi. Ota dami käteesi puolen metrin päähän koirastasi. Anna koiralle noutokäskysi. Mikäli koirasi tottelee käskyäsi ja ottaa damin suuhunsa kädestäsi, niin se ymmärtää käskyn täyden merkityksen. Mikäli se taas tuijottaa sinua hölmistyneenä tai menee jollekin sijaistoiminolle, niin se ei ymmärrä käskyäsi. Joten takaisin harjoittelemaan! (Kuvasarja tempusta tähän).

Vinkkejä linnunnouto-ongelmiin:

Aikavinkki: Anna ajan kulua ja harjoittele muilla noutoesineillä. Kenties koirasi ei ole vielä valmis noutamaan riistaa. Kokeile uudestaan vaikka parin kuukauden kuluttua.

Siipivinkki: Kiinnitä tuoreet tai jos sellaisia ei ole, niin kuivatut linnun siivet damin ympärille. Nippusiteet tai ilmastointiteippi lienevät parhaat kinnittämiseen. Näin voit luoda lintua etäisesti muistuttavan noutoesineen, joka on riitävän painava.

Sukkahousuvinkki: Kyllä naisten sukkahousut ovat oiva väline. Tämä harjoitus on niille koirille, jotka epäröivät ottaa riistaa siihunsa.Otetaan yksi pari kestäviä naisten sukkahousuja (oikeammin yksi lahje) ja mielellään pienikokoinen lintu. Sujautetaan lintu housujen jalkaterään ja pyöräytetään nyytiksi ja käännetään uusi kierros sukkahousua linnun päälle ja toteutetaan niin monta kertaa, kun vartta on käytettävissä. Kun on saatu sopiva nyytti aikaiseksi, niin tarvitaan koira. Nyytti heitetään koiralle kuin dami ikään ja annetaan koiralle noutokäsky. Hyvin peruskoulutettu koira yleensä nappaa sen suuhunsa sen kummemmitta ihmettelemättä. Jos ei ota, niin koita saada koira kehummalla ottamaan sen suuhunsa. Kun koira palauttaa linnun, niin kääri kierros pois ja heitä uudelleen. Jos kaikki menee hyvin, niin kääri taas kerros pois, kunnes sinulla on vain lintu kädessä. Heitä lintu ja katso, mitä tapahtuu. Toivottavasti koira tuo linnunkin sinulle.

Laahausjälki: Tämäkin voi auttaa koiralla, joka ei ota lintua suuhunsa. Laahausjälki saattaa innostaa sen siihen. Otetaan lintu tai kani ja vedetään sillä n. 100 metrin matka. Viedään koira jäljen päähän ja päästetään se vapaana nuuhkimaan jälkeä. Kun se tulee linnulle, niin sitä kovasti kehutaan ja kannustetaan.

Vesivinkki: Vedestä noutaminen saattaa olla joillekin koirille niin mieleistä, että ne noutavat sieltä myös lintua.

Ullan noutokoulu noutohaluttomille (tämä siis lupaamani kertomus, kuinka oma koirani oppi noutamaan):

Tämä koulu on sopiva niille, joille noutaminen on ongelma oli kyse TOKO:sta tai taippareista tai metsästyksestä. Se on niille koirille, jotka eivät ota suuhunsa esineitä. Koiran tulee kuitenkin olla toimintaa tarjoava eli sellainen, joko tarjoaa aktiivisesti erilaisia vaihtoehtoja saavuttaakseen haluamansa. Toiseksi sen tulee olla yhteisyöhaluinen ja oppimiskykyinen.

Koirani kanssa teimme niin, että menimme takapihalle terassille istumaan sen kanssa. Kaikki, jotka tuntevat kyseisen koiran (tai sen sukulaisen) tietävät, että ruoka on sen elämän onni ja autuus. Minulla oli siis tennispallo ja pussi namipaloja. Otin pallon käteen ja pidin sitä koiran kuonon edessä. Kun se haistoi palloa, niin sanoin hyvä ja palkkasin namilla maahan (naksutinta käyttävät tunnistavat menetelmän). Se oppi todella nopeasti, että nami tippuu heti, kun se koskettaa palloa. Seuraavaksi odotin, että se koskettaa sitä hampaillaan ts. yrittää ottaa suuhunsa. Ja siitä tuli palkka. Ei siis palkattu enää pelkästä koskettamisesta. Nopeasti se oppi tarjoamaan toimintaa, jos jokin ei kelvannut minulle. Lopulta se otti pallon kädestäni ja sai siitä palkan.

Seuraava vaihe oli, että laitoin pallon maahan ja odotin sen toimivan samalla tavalla. Seuraavaksi laitoin pallon puolen metrin päähän, sitten metrin päähän. Tässä vaiheessa olin jo nimennyt tempun hae-sanalla. Kun se haki pallon metrin päästä, niin oli aika heittää sitä. Istuin terassasilla ja viskelin palloa pitkin pihaa ja koira haki innostunena palloa. Palkan se sai vasta tuotuaan sen käteen asti. Vasta tässä vaiheessa aloin vaatia paikallaan pysymistä ja luvan odottamista. Olimme harjoitelleet katsekontaktin ottamista erikseen ruokakupilla.

Sitten vuorossa olikin muut esineet: damit, nouokapulat, riistapukit. Yhden kesän aikana pääsimme lähes nollasta siihen pisteeseen, että lähes kaikki noudettava tuli käteen. Sitten vuorossa olivatkin suunnan opetukset ja muut vaativammat temput.

Riistan kanssa olimme ottaa takapakkia, mutta muutaman pienikokoisen kanin ja naksuttimen kanssa alusta alkaen koskettamalla, tarttumalla, nostamalla ja kantamalla saimme senkin onnistumaan. Riista osoitautui niin kovin jännäksi sen mielestä, että tilanne oli mennä lukkoon. Olen huomannut naksuttimen erittäin tehokkaaksi keinoksi merkata koiralle se paikka, jossa se toimii oikein.

Tänä päivänä se rakastaa noutamista ja onkin suhteellisen lyhyillä matkoilla varsin varma noutaja. Tosin jokunen puoliksi kynity lintu on saatu sen jäljiltä. Pitkät matkat ja juoksijat (juoksukykyiset haavakot) ovat kuitenkin haasteellisia sille. Hauskaa kuitenkin on se, että kotona innostuessaan se nappaa tyynyn tms. suuhunsa ja esiintyy sen kanssa. Eli kantamisesta on tullut sille iloinen tapa.

Ulla Ruistola