|
Martin Deeley on amerikkalainen kansainvälisesti tunnustettu metsätyskoiren kouluttaja, kirjoittaja ja kommentaattori. Hän
on erikoitunut spanieleihin ja noutajiin ja hänet tunnetaan Euroopassa ja Amerikassa koirien ja niiden omistajien kouluttamisen
asiantuntijana. Hän on kilpaillut koiriensa kanssa Field Trialeissa sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa. Hän on muunmuassa
järjestänyt Ian Openshaw:n (jolla on ainakin working cockereita) kanssa metsästyskoulutusta Manner-Euroopassa. Deeley on kirjoittanut
myös kirjoja koiran kouluttamisesta. Olen saanut häneltä luvan kääntää hänen artikkeleitaan suomeksi. www.martindeeley.com
Ulla Ritamäki
Vahvista luontaista noutajaa koirassasi
Jotta koiraa voitaisiin opettaa, niin sen tulisi haluta oppia ja tulla koulutetuksi. Joillain koirilla on luontainen halu
oppia ja korkea älyllinen kapasitetti siihen. Toisilla taas ei ole taipuksia tietyihin asioihin. Joillain voi olla lahjoja,
mutta ei halua oppia tai halua miellyttää. Joitakin puuttuu molemmat. On siis olemassa eri tasoja taipumuksissa ja halussa
miellyttää. Tämä tekee koiran kouluttamisesta kiinnostavaa ja haastavaa. Jokainen koira on erilainen vaatien vähän erilaisia
lähetymistapoja, asennetta ja tekniikkaa. Kouluttajan tulee ymmärtää ja lukea jokaisen koiran vahvuuksia ja rajoituksia, koulutettiin
koiraa sitten tottelevaisuuteen, agilityyn, fribeeseen, metsästykseen tai vaikka vain lemmikiksi.
Jokainen koira voidaan motivoida ja kannustaa oppimaan jollain tavalla, mutta voivatko ne oppia sillä tahdilla, mikä sinusta
on sopivaa kyseisen asian oppimiseen? Tai oppivatko ne oikein sen? Mikä antaa koiralle halun oppia ja työskennellä kanssasi?
Mikä saa sen oppimaan nopeammin ja muistamaan oppimansa? Kun mietimme, miksi yksittäinen koira haluaa työskennellä, leikkiä
tai oppia, niin siihen on monta syytä.
Koiran kouluttajan tulee tuntea koiran, jonka kanssa työskentelee: koiran yksilöllisen motivaation ja rodun yleisen luonteen.
Jopa rodun sisällä eri sukulinjat voivat määrittää miellyttämisenhalua ja oppimiskykyä. Elämän perusasiat, ruoka, juoma, ilma
ja suoja, motivoivat jokaista koiraa oppimaan. Koira suojelelee itseään vaaralta ja loukkaantumiselta. Sillä on myös emotionaalisia
tarpeita: yhteenkuuluvaisuuden tunne, nautinto ja mielihyvä ja luontaisten kykyjen käyttö, joiden tulee täyttyä. Koira oppii
saavuttamaan tarpeensa työskentelemällä ohjajaansa kanssa tai jopa kokeilemalla eri tapoja saada vastauksia haluamiinsa asioihin
omistajaltaan tai kouluttajaltaan. Uskon, että monet koirat ymmärrettyään tämän yrittävät vielä kovempaa onnistuakseen ja
saadakseen tunnustusta onnistumisestaan.
Nämä koirat tuntuvat voivan keskittyä koulukseensa ja käyttävät kaiken energiansa hypätäkseen korkeammalle, juostakseen
kovempaa, löyttäkseen piilotetut tavarat nopeammin, saadakseen yleisön jakamattoman huomion näyttelyissä ja niitä palkitsee
suuresti kun annamme tunnustusta niille (esim. abloodeilla, taputuksella, vihellyksellä, hurraamalla, kiittämällä ym.)
Voimme kouluttaa koiraa toistamalla asioita, mutta edellä mainittujen älykkäiden "korkealla lentäjien" osalta
meidän tulee huomoida niiden kyvyt ja tasapainoilla toistavan kouluttamisen ja erilaisten vaikeutuvien ja haastavien leikkien,
harjoitusten ja pulmien välillä stimuloiden niiden älykkyytä ja motivointiin liittyviä vaatimuksia.
Jos mietimme sitä, mitä yksittäinen koira haluaa elämältä ja mikä motivoi sitä, niin silloin tiedämme, mikä toimii koiran
palkintona oikein suoritetusta työstä. Kun tutkimme kyseisen koiran perustarpeita ja lisäämme siihen sen haasteen, minkä se
mahdollisesti tarvitsee (ja useimmat tarvitsevat), eräs parhaimmista tavoista palkita koira on noutaminen.
Vaikka ruoka on elämisen perusedellytyksiä ja varmasti palkinto, jään kuitenkin usein pohtimaan, että aliarvoimmeko me
usein koirien älykkyyttä? Lapset usein tekevät pieniä tehtäviä, jopa kotiläksyjä nameista, mutta kun he kasvat isommiksi,
kasvavat myös heidän tarpeensa elämältä ja tällöin eivät pelkät karkit toimikaan kannustimena läksyjen tekoon. Pennuille ruoka
voi olla ihanteellinen apu alkukoulutukseen ja se on helppo tapa saada vaadittu vaste, mutta luoko se pitkällä tähtäimellä
tarvittavan yhteyden koiran ja ohjaajan välille? Korostaako namien antaminen johtajuutta? Saako se aikaiseksi molemminpuolisen
kunnoituksen? Saako se aikaan kiintymystä ja rakastavan suhteen? Palkinnon (ja joskus nuhteen) tulee olla sellainen, että
se kattaa kaikki nämä osa-alueet. Sen täytyy luoda ja vahvistaa kumppanuutta, jossa koira ja ohjaaja linkittyvät toisiinsa
turvallisuuden, luottamuksen ja ymmärryksen kautta. Olen huomannut, että mikäli ruokaa annetaan palkintona sen tulisi olla
pieni palkinnonlisä, ei suinkaan pääpalkinto tai osa pääpalkinnosta.
Koiran palkitseminen, niin kuin itseasiassa meidän ihmistenkin, lähtee kahdesta perustunteesta. Ensiksi palkinto lähtee
tunteesta, että työ on tehty hyvin ja siitä nauttimisesta eli SISÄINEN PALKINTO. Toiseksi se tulee jostain ULKOISESTA PALKINNOSTA
eli jostain tehtävään liittymättömästä palkinnosta, esim. ruoka, pallo, riepu, purulelu, jälkikäteen annettuna. Toiminta ja
oppiminen, jotka ovat nautittavia koiralle ja joita koira selvästi haluaa tai luontaiset taipukset pakottavat tekemään, voidaan
helposti palkita ja vaativat vain vahvistamista sopivalla palkinnolla. Työ- ja harjoittelurutiinit, jotka vaativat kannustinta
ja jotka saattavat olla hiukan pitkäveteisiä tai tylsiä, toimivat paremmin oikealla ja mukavalla palkinnolla esim. ruualla
tai noudolla. Tuleeko rutiinien olla sitten tylsiä? Vai voimmeko me ohjaajina tehdä niistä mukavampia, käyttämällä ulkoista
palkintoa harjoituksen lisänä? Palkinto muuttuu harjoitukseksi ja harjoitus, jota on vahvistettu ulkoisella palkinnolla kehumisen
ja hyvän työn tunnustamisen ohella, kehittää koiran mieltä nopeammin. Koiran ja ohjaajan välinen side vahvistuu tällöin nopeammin.
Tulet huomaamaan, että palkinnot ja niiden intensiteetti vaihtelee koirasta koiraan. Olen kouluttanut koiria, jotka eivät
ole halunneet perinteistä kehua sanoilla tai käsillä. Niiden palkinnot on ollut päästä hakemaan riistaa tai noutamaan palloja
tms. Tämän he saavat harjoituksen aikana. Tarvitsee vain seurata, kun koirat leikkivät palloilla tai frisbeellä, joko huvin
vuoksi tai kilpailuissa tai katsoa hämmästyneenä, kun huumekoira tekee työtään, ymmärtääkseen, että niiden palkinto on noutaminen.
Suunnittele harjoitukset kokonaan etukäteen, jotta voit ohjata koiraa onnistumaan. Suunnitelmallisella ja iloisella harjoittelulla
saat ilon ja palkinnon siinä samalla. Jos harjoitat koiraa sen lahjojen mukaan, niin tee sitä, mistä kyseinen koira pitää
ja missä se voi onnistua. Nosta tehtävien vaikeutta vähitellen, jolloin koira voi oppia älykkäästi ja iloisesti. Mikään ei
menesty kuin menestys!
Pienin askelin näytä koiralle, mitä haluat sen tekevän ja kun se onnistuu, niin näytä sille kuinka otettu olet sen sen
saavutuksesta. Hymyile! Naurusi voi olla eräs parhaimmista palkinnoista monelle koiralle.
Koulutettaessa koiria, joiden geneettinen perimä on työkoiran esim. paimenkoirat, metsästyskoirat, palveluskoirat ja jopa
terrierit eli siis kaikki, joita on jalostettu luontaisten ominaisuuksien ja vaistojen perusteella, tulee ulkoisesta palkitsemisprosessista
helposti harjoituksen osa. Tunnustuksen saaminen kehujen kautta vahvistaa koiran saamaan nautintoa työntekemisestä oikein
ja samalla se vahvistaa oppimista. Monet koirat nauttivat noutamisesta, jahtaamisesta tai tavaroiden kantamisesta. Jotkut
pennut tarvitsevat kannustusta, mutta kun niille suodaan tämä tapa ja siitä saatava nautinto, voi olla että ongemaksi muodostuu
niiden pysäyttäminen. Luovien harjoitusten yhteydessä voidaan jokaista näistä palkitsemistavoista kokeilla ja valita niistä
se, mikä kyseiselle koiralla parhaiten sopii. Kun oikea tapa löytyy, niin muut voidaan ketjuttaa ja siten tehdä miellytäviksi.
Hyvä esimerkki on huumekoirien kouluttaminen. Itse koulutus alkaa siitä, että koirasta tehdään innokas noutaja. Pikkuhiljaa
noudettava tehdään vaikeammaksi löytää, kunnes se on kokonaan piilotettu. Tällöin koiran nauttii etsimisestä eli metsästämisestä,
koska se johtaa mahtavaan palkintoon: löytämiseen ja noutoon. Koulutin itse aikoinaan kaksi koiraani tähän ilonpitoon sisällä
(jackrusellineterrierin ja kääpiövillakoiran) ja viimeksi erään asiakkaan puolanalankopaimenkoiran (PONin). käyttämällä palloa
sain ne innostumaan noutamisesta ja sitten pikkuhiljaa piilotin sen ja kannustin löytämään sen: "Etsi!". Tämä PON
Huntley asuu isossa talossa. Vieraita pyydetään piilottamaan pallo sillä aikaa, kun Huntley istuu ja odottaa. Sitten sille
sanotaan "Etsi!" ja se syöksyy etsimään joka nurkan ja kolon. Jos sille tulee vaikeuksia, niin voimme auttaa käsimerkeillä
osoittaen. Silloin tällöin toistettu "Etsi!" pitää koiran liikkeellä jopa puoli tuntia tai enemmänkin ja harvoin
se epäonnistuu. Tapaa, jolla se istuu ja odottaa palloa piilotettaessa ja "metsästäessään" pitää yhteyttä omistajaansa,
on ilo katsella. Harvassa on ne kerrat, kun menen kylään, että Huntley ei häviä jonnekin sitten taas ilmaantuakseen luokseni
pallo suussa haluten leikkiä kanssani. Jos en ole huomaavinanikaan, niin se panee maate pallon viereen ja odottaa tai seuraa
perässäni rauhallisesti pallo suussaan, kunnes minulle sopii pieni leikki. Huntley ei edusta noutavaa rotua ja pentuna se
oli erityisen energinen ja joskus rasittava. Mutta nykyään se on mitä parhain herrasmies. Minun ja omistajan mielestä ei ole
epäilystäkään, etteikö palkitsevat leikit noutoa apuna käyttäen ole auttaneet kanavoimaan sen paimennusvaistoja toiseen suuntaan,
mikä on kotikoiralle toivottavamapaa.
Palkinnot ja niihen vastaminen liittyvät koiran kokemukseen palkitsemisesta. Koira, jolle jatkuvasti heitellään, ei ehkä
näe sitä palkintona. Se voi jopa kokea sen tylsänä tai innostua asiasta niin paljon, että tilanteesta häviää kotrolli ja harjoitus
muuttuu mahdottomaksi. Eräällä asiakkalla oli kettuterrieri, Duke, joka oli pakkomielteinen hännän jahtaaja. Se teki sitä
omistajan kertoman mukaan ilman mitään erikoista syytä, mutta todennäköisintä se oli, kun ovikello tai puhelin soi. Elänlääkäri
oli kokeillut lääkeitä, mutta silti se vain jatkui.Vaikutti siltä, että häntä jouduttaisiin kokonaan typistämään kroonisen
tulehduksen takia, mikäli tapaa ei saataisi pois. Keskustellessamme tapauksesta kysyimme asiakkaalta, mitä pelejä hän leikki
koiran kanssa. Vastaus oli: "Pallolla." Pyysimme näyttämään miten. Menimme ulos ja välittömästi pieni foxi aloitti
haukkumisen ja hyppimisen tennispallon perään, joka oli puolentoista metrin korkeudessa aidassa jumissa. Omistaja rohkaisi
koiraa vielä lisää kysymällä: "Haluatko leikkiä pallolla?". Useiden hyppyjen jälkeen Duke pysyähtyi ja alkoi pyöriä
purren häntäänsä. Omistaja nauroi koiransa hassulle toiminnallle ja välittömästi otti pallon aidasta ja heitti sen koiralle.
Koira syöksyi pallon perään ja otti sen ja meni muutaman metrin päähän meistä makamaan haistellen nurmikkoa edessään aivan
välinpitämättömänä meistä. Kysyessämme kuinka usein Duken kanssa leikittiin näin, niin vastaus oli aina, kun se haluaa. Tämä
jälkeen keskustelimme asiasta ja kävimme läpi koko kontrolloidun noutamisen, selittäen, miten tehdä siitä molemmille mukavaa.
Tällä tavalla omistaja toimisi leikin johtavana osapuolena, eikä Duke, jota oli palkittu väärästä asiasta. Kahdessa viikossa
käyttämällä suunnitelmallista noutoa Duken uudelleentotuttamisessa, koira ei enää jahdannut häntäänsä. Sekä Duke, että hänen
omistajansa olivat käymässä läpi positiivista ja mukavaa tapahtumaa.
Tarvisee vain katsoa koiria ja niiden omistajia puistoissa leikkimässä noutoa, niin tajuaa, kuinka mukavaa puuhaa se on
heistä. Miksi ei voisi käyttää hyväkseen mahdollisuutta saada koiraa oppimaan siitä? Ei ole lainkaan vaikeaa käyttä noutoa
ja sen kaikkia mahdollisuuksia saadakseen koiran kulkemaan rinnalla, katsomaan sinua, istumaan ja odottamaan, tulemaan kun
pyydetään, tuntemaan olonsa mukavaksi muiden koirien ja ihmisten seurassa tai jopa olemaan huomaamatta niitä ja keskittymään
vain sinuun. Noutaminen ja siihen liittyvät asiat voivat olla niin hauskoja sekä koiralle että omistajalle. Sen ei pidä olla
ankaraa, vaan niin kontrolloitua, että koira oppii sinulta.
Minusta on mahtavaa nähdä koira, joka on tullut ulos "kodistaan" haluten olla kanssani kysyen: "Mitä kivaa
ME teemme?" ja haluten työskennellä kanssani. Ne ovat vastaanottavaisia ja niiden mielet muuttuvat oppimisen imupaperiksi,
imien kaiken, mitä haluan niille opettaa. Tee kouluttamistuokioista lyhyitä, tuottavia ja iloisia. Sinun kouluttajana tulisi
olla yllyttäjä ja hauskan harjoittelun tarjoaja. Tällöin noutaminen voi tarjota pohjan iloiselle harjoittelulle.
|
