Ladyplit's arkisto

Raakaversio by Ulla

1. Ystävämme Cockerspanieli

Mikä onkaan tuo koira, joka on iloinen, ystävällinen, uskollinen, oppivainen, temperamenttinen, herttainen, elänhaluinen, luottavainen , leikkisä, seurallinen ja utelias. Mikä onkaan tuo koira, jolla on maailman surullisimmat silmät ja maailman iloisin häntä. Sillä on silkkinen turkki ja kauniit korvat, jotka kehystävät sen päätä. Se on vauhdikas ja rakastaa juosta metsässä ja nuuhkia hajua. Se on tietysti cockerspanieli.

Cockerspanieli on valloittava koko perheen koira, joka yleensä rakastaa lapsia ja ennen kaikkea vieraita, jotka tulevat kyläilemään. Se on koira, joka haluaa osallistua kaikkeen mitä perhe on puuhaamassa. Älä siis ylläty, jos se seuraa sinua aina wc:seen asti, sehän vain osallistuu. Se haluaa olla mukana haravoimassa lehtiä ja kantamassa puita. Se rakastaa sinua kun puet ulkoiluvaatteet päälle ja lähdet lenkille sen kanssa. Se myös rakastaa sinua, kun otat sen kainaloon ja katsotte yhdessä televisiota.

Se on myös itsepäinen pikkuveitikka, jonka kanssa saa nauraa sydämen pohjasta. Mutta oveluutta sen kanssa touhuaminen vaatii. Ehkä helpoin tapa kasvattaa cockeria on lirkuttelu ja kehuminen, sillä cockerin itseriittoisuus voi olla lähes rajatonta. Sanotaankin, että cockeria pitää kouluttaa niin, että se luulee kaiken tapahtuvan vain se omaksi iloksi. Vaikka kyllähän me tiedetään, että näin se ei suinkaan ole. Mutta kukapa ei olisi tullut tuon pienen vietikan huijaamaksi, kun se katsonut silmiin ja kääntänyt päätään suloisesti.

Onnellinen on se cockeri, joka on päässyt perheeseen, joka harrastaa ulkoilua ja luonnossa liikkumista. Siellä se saa totteuttaa itseään: häntä vimmatusti heiluen nuuskia hajuja. Kas tuossa on mennyt hirvi ja tässä on viime yönä maannut rusakko ja aivan varmasti tuolla ojan toisella puolella on fasaani. Ja onnellisimmillaan se on kun isäntä ottaa sen mukaan lähtiessään lintujahtiin. Onhan se sentään pieni ja sitkeä metsästyskoira, joka rakastaa tiheitä pusikoita ja ojanpohjia.


2. Yleiset hoito-ohjeet:

2.1 Ruokinta
Pennut ovat syöneet Virbac Early Age kuivamuonaa veteen turvotettuna neljä kertaa päivässä.

Ruokinta ajat:

klo 7.00
klo 13.00
klo 17.00
klo 22.00

Ruokinta kertojen määrä on 3-4 kertaa päivässä 4-6 kk ikään saakka, jonka jälkeen nuori koira syö kuin aikuinen koira eli 2 kertaa päivässä. Anna aluksi pennulle ruokaa käyttämäsi pentukuivamuonan pakkauksen ohjeen mukaan ja säädä ruokinta-annoksia pennun kasvun ja lihavuuden mukaan. Jos haluat muuttaa pennun käyttämän muonan toiseen, tee muutos vähitellen useiden päivien kuluessa laittamalla ensin hyvin pieni määrä uutta muonaa vanhan joukkoon. Kullakin ruokavalmistajalla on omat kasvuajan (puppy, junior jne.) ruokansa, joiden käyttö- ja annosteluohjeet löytyvät pakkauksesta. Käytä aina hyvälaatuista korkeaenergistä ja hyvin sulavaa ruokaa koirallesi. Koiran tulee saada suurin osa päivittäisestä energiastaan rasvoista – täysin päinvastoin kuin meidän ihmisten! Marketeista saatavat koirien valmisruuat eivät välttämättä ole koiran terveyden kannalta paras mahdollinen vaihtoehto.

Pennulle tarjotaan ruoka tiettyinä ruoka-aikoina, jolloin kupin annetaan olla lattialla noin 15 min ajan. Tämän jälkeen kuppi nostetaan pois, on pentu sitten syönyt tai ei. Jos pentu joutuu olemaan yksin koko päivän, voidaan sille tässä tapauksessa jättää ruokaa kuppiin myös päivän ajaksi. Puhdasta juomavettä on aina oltava koiran saatavilla.

Pentu ei saa olla lihava, vaan kylkiluiden on tunnuttava ihon alta. Koiran luuston kasvuhäiriöiden kehittymisen kannalta pennun liikapaino voimakkaimman kasvun aikana on kaikkein suurin riskitekijä. Pidä pentusi mieluummin hoikkana ja hyvässä lihaskunnossa, kuin liian lihavana. Pennun selkäranka ei kuitenkaan nousta törröttämään – silloin pentu on jo liian laiha. Liikuntaa pennun tulee saada sen oman halun mukaisesti. Parasta on vapaa leikki toisten pentujen kanssa. Pyörän sivulla juoksuttaminen tai monotoninen rappujen kiipeäminen ovat kasvavalle koiralle liikaa. Uiminen ja leikki ovat kasvavalle koiralle parasta lihasjumppaa.

2.2 Rokotukset ja madotukset

Perusrokotukset (penikkatauti, parvo, tarttuva maksatulehdus ja mahdollisesti kennelyskä) annetaan pennulle 12 ja 16 viikon iässä. Raivotautirokotus annetaan noin 3 viikon kuluttua toisesta perusrokotuksesta. Pentu on madotettava aina viikkoa ennen rokotusta. 16 viikon iän jälkeen pentu madotetaan kuin aikuinen koira eli 2 kertaa vuodessa syksyisin ja keväisin. Matolääkkeitä saa apteekista ilman reseptiä. Matolääkemerkkiä (vaikuttavaa ainetta) on syytä vaihtaa välillä, sillä madotkin kehittävät vastustuskykyä eri matolääkkeitä vastaan.


3. Turkin hoito

Cockerin pitkä ja runsas turkki vaatii omistajalta erityistä huolenpitoa ja huomiota. Kun pentu saapuu uuteen kotiin, aloitetaan turkin hoitaminen kampaamalla ja harjaamalla. Pentu on myös totutettava suihkuttamiseen, pesuun ja föönaukseen. Pentu voidaan pestä miedolla koirashampoolla ja sen turkkiin on hyvä laittaa myös hoitoainetta takkuuntumisen estämiseksi. Cockerin turkki tulee selvittää kerran viikossa ja pesut tehdään vähintään 2 kk välein. Trimmaus eli turkin leikkaaminen oikeaan muotoon on cockerin ihon terveyden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Väristä riippuen cockeri on trimmattava yleensä 2 kk välein. Mustan, black & tan- ja tumman blueroan-värisen cockerin turkki kasvaa nopeammin ja on runsaampi kuin esim. syvän punaisen tai punavalkoisen. Vaaleamman sävyinen punainen koiran voi myös olla hyvin runsasturkkinen samoin kuin maksanvärinen. Helpoimpia hoitaa ovat yleensä turkin laadun suhteen tumman punaiset ja punavalkoisen yhdistelmät. Turkin laatu ja sen kasvunopeus eivät kuitenkaan aina ole täysin väristä riippuvaisia. Myös hyvin niukkaturkkisia mustiakin koiria on olemassa.

Kurakelillä suojapuku suojaa turkkia likaantumiselta ja kastumiselta. Pennun runsas ja pehmeä pentuturkki lähtee yleensä sukukypsyyden saavuttamisiässä eli 6 kk-1 vuoden iässä. Pentuturkki otetaan pois nyppimällä sormin. Sitä ei saa ajaa koneella tai leikata, jos halutaan että koiralle tulee aikuisena kaunis sileä turkki!


3.1 Kotikoiran turkinhoito ja trimmaus

Seuraavassa käsittelemme cockerin turkinhoitoa, jonka jokainen omistaja voi tehdä kotona. Silloin tällöin on kuitenkin hyvä käydä asiantuntevan trimmaajan luona saamassa kurinpalautusta turkkiin. Näyttelytrimmaaminen on asia erikseen ja sitä on hyvin vaikea kirjoittaa niin, että sen joku oppisi näin lukemalla.

Ensiksi jokaisella cockerin omistajalla tulisi olla asian mukaiset turkinhoitovälineet: kunnollinen karsta, metallikampa, ohennussakset ja teräväkärkiset sakset sekä kynsisakset. Erittäin villavien koirien omistajille voisi olla apua Coat Kingistä, joka poistaa nopeasti ja kivuttomasti kuolleen karvan koirasta. Samoin eläinkaupoista saatavista takkukammoista voi olla hyötyä. Lisäksi pitää olla kunnolliset shampoot ja hoitoaineet. Kasvattaja voi varmasti antaa vinkkejä sopivista tuotteista.

Cockeri pestään aina kun se on likainen eli kun sen turkki tuntuu tahmealta ja se haiskahtaa. Näyttelykoiria pestään useinkin, mutta kotikoiralle riittää pesu kerran kuussa. Puhdas turkki on helpompi pitää takuttomana kuin likainen, joten pari kertaa vuodessa ei riitä toisin kuin monilla lyhytkarvaisilla roduilla. Pesu alkaa koiran kunnollisella kastelemisella. Sitten se vaahdotetaan kunnolla ohjeen mukaan laimennetulla shampolla keskittyen erityisesti pitkiin korvakarnoihin, tassuihin ja vatsanaluseen. Älä missään vaiheessa anna veden ja aineiden mennä koiran korviin. Huuhtele koira huolellisesti ja laita siihen laimennettua hoitoainetta. Mikäli koirassa on takkuja, voit laittaa niihin enemmän hoitoainetta. Huuhtele koira kunnolla. Kuivaa koira ja tarkista, että korvat ovat kuivat.

Anna koiran kuivua rauhassa lähes kuivaksi. Sitten voit joko föönata koiran kuivaksi tai karstata sitä sillä aikaa kun se kuivuu itsekseen. Tässä vaiheessa on helppo selvitellä koiran takut kammalla ja karstalla. Isoimmat takut kannattaa avata saksilla vetämällä takun lävitse (ei siis leikkaamalla) tai takkukammalla. Koiran turkin takkuuntuminen on helpointa estää käymällä kerran viikossa turkki lävitse kammalla ja karstalla. Samoin metsälenkin jälkeen kannatta selvittää turkista risut ja takiaiset.

Kun koira on takuton, niin alkaa trimmaaminen. Älä koskaan saksi likaista koiraa, sillä välineesi menevät siitä pilalle. IOn makuasia, missä järjestyksessä koira trimmataan. Se voi vaikka aloittaa tassuista. Koira kannattaa ihan pienestä pennusta lähtien opetettaa makaamaan pöydällä kyljellään sillä aikaa, kun hääräät sen tassujen kimpussa. Kaiken kaikkiaan koiran siistiminen kannattaa tehdä pöydällä jo ihan oman fyysisen hyvinvoinnin takia. Ota tassusta reilu ote niin, että saat leikattua karvat tassun pohjasta ja poluanturoiden välistä. Leikkaa karvat myös kynsien ympäriltä. Varo leikkaamsta ihoa. Se onnistuu parhaiten suuntammalla saksen kärjet pois ihosta eli leikkamalla sakset lappeellaan Ajattele kissantassua ja koeta tehdä sen mukaan. Lyhyet tassukarvat auttavat kotiasi pysymään siistinä, koska koiran tassut eivät kerää likaa eikä lunta talvella. Samoin ne eivät takkuunnu lyhyinä. Tässä vaiheessa on myös hyvä leikata kynnet. Ole varovainen ja leikkaa mielummin vähän ja usein, kun paljon kerrallaan. Koiralla kasvaa nimittäin hermo kynnessä ja sen vaurioituminen sattuu ja verenvuoto on varsin runsasta.

Kun tassut on siistitty, annetaan koiran nousta seisomaan. On oikeastaan makuasia, missä järjestyksessä kannattaa edetä. Voit vaikka jatkaa pään siistimisellä. Käännä koiran korvalehti ja lyhennä karvat korvan suuaukon ympäriltä joko tavallisilla saksilla tai ohennussaksilla. Tarkista samalla korvien kunto. Voit myös ohentaa turkkia korvan ulkopuolelta aivan korvien yläosasta. Cockerin päälaki kannattaa nyppiä. Sillä saa parhaimman tuloksen. Ota pitkästä karvasta kiinni etusormella ja peukalolla ja nyppäise karvankasvusuuntaan. Älä kuitenkaan väkisin rupea tempomaan, vaan harjoittelu tekee mestarin tässäkin asiassa. Tämän voi tehdä pienissä erissä aina silloin tällöin. Tietysti päälaen voi leikata myös ohennussaksilla, mutta tällöin karva kasvaa kiharana töyhtönä takaisin. Valitse se työskentelytapa mikä miellyttää sinua.

Mikäli koirasi käy näyttelyissä, niin kannattaa kysyä kasvattajalta vinkkejä tähänkin asiaan.

Mikäli haluat voit ohentaa saksilla koiran kaulakarvoja. Lyhennä rintakarvat sopivaan pituutteen. Kainalot voit myös leikata lyhyeksi. Näin ne eivät takkuunnu niin kovasti. Siisti tassujen koristekarvat sinulle sopivaan pituuteen. Älä kuitenkaan ihan kaikkia leikkaa pois, sillä kyllä cockerille kuuluu koristekarvat tassuihin, vaikka lyhyetkin. Leikkaa ohennussaksilla lyhyeksi koiran hännän alunen ja hännän tyvi peräaukon ympäriltä. Tämä on yllättävän tärkeää siisteyden kannalta, ettei ulosteet tartu koiran karvoihin. Leikkaa samalla häntäkarvat lyhyemmiksi, jättäen kuiten hieman hapsuja. Katso, ettei takajalkojen välissä ole liikaa karvoja. Mikä on liikaa, on tietysti kotikoiran trimmauksessa makuasia. Uroskoirien omistajat voivat leikata vatsakarvoja niiltä alueilta, jotka sotkeentuvat virtsaan.

Vältä ajelemasta koiraasi kokonaan koneella kaljuksi, sillä karvan kasvaessa sen hoito tulee vaikeammaksi. Se nimittäin kasvaa paksuna ja kiharana takaisin. Ainoastaan steriloiduilla koirilla se pitkällä juoksulla
auttaa hormonaalisten muutosten pilaaman turkin hoitoon.
Käy katsomassa, miten koiria trimmataan.

Mikäli olet koirasi ottanut hyvältä asvattajalta, hän varmasti neuvoo sinua. Katso kuvia ja miten niissä koirat on laitettu. Kukaan ei ole seppä syntyessään, joten sakset ja kampa käteen vaan ja harjoittelemaan. Vie koira näyttelytrimmiin asiansa osaavan trimmaajan luokse.

Mikäli sinulla on metsästyslinjainen cockeri, niin voit siistiä sen korvakarvat ja tassukarvat. Korvakarvat siksi, että ilmanvaihto pelaisi korvissa ja tassukarvat siksi, että lumi ja lika ei tarttuisi niihin. Muuta siistittävää niissä tuskin on. Mikäli kuitenkin haet sille näyttelytuosta, niin sekin on syytä trimmata rodunomaisesti.


4. Pentu saapuu uuteen kotiin

Koiran pennut luovutetaan uusille omistajilleen tavallisimmin 7-8 viikon ikäisinä. Tällöin pennuilla on meneillään kehityskausi, jota kutsutaan sosiaalistumiskaudeksi. Tässä iässä pennun on helppo tottua uuteen ympäristöön ja uusiin ihmisiin, sillä se on luonnostaan rohkea ja utelias.

4.1 Herkällä kehityskaudella on suuri merkitys

Pennun kehitykselle tasapainoiseksi aikuiseksi herkän sosiaalistumiskauden (ikä 3-14 viikkoa) aikaisilla kokemuksilla on erittäin suuri merkitys. Pennun on saatava kokea ja nähdä tänä aikana kaikkea sitä, minkä kanssa sen on myöhemmin elämässään tultava toimeen. Pentu ei saa kuitenkaan missään vaiheessa pelästyä tai säikähtää. Pelon aiheuttaja saattaa olla pennulle vastenmielinen koko sen loppuelämän ajan. Jotta pennusta kasvaisi avoimesti ja ystävällisesti maailmaan suhtautuva koira, on sen totuttava erilaisiin ihmisiin, ympäristöihin, ääniin, toisiin koiriin ja sellaisten eläinlajien edustajiin, joihin sen toivotaan suhtautuvan aikuisenakin ystävällisesti. Suosittelen lämpimästi hankkimaan Tuire Kaimion kirjoittaman kirjan ”Pennun kasvatus” (WSOY). Kirjassa on selkeästi kerrottu miten pennusta kasvatetaan ja koulutetaan mallikelpoinen ja hyvin käyttäytyvä koirakansalainen, jonka kanssa on helppo liikkua maailman turuilla. Kirjan oppien mukaan toimien vältetään helposti koiran ja omistajan väliset johtajuuskamppailut ja erilaisista kommunikointitavoista johtuvat väärinymmärrykset.

4.2 Pennut ovat yksilöitä

Pennuissa on yksilöllisiä eroja. Jotkut ovat ujoja ja sivuun vetäytyviä toisten osallistuessa touhukkaina kaikkeen, mitä ympärillä tapahtuu. Pennun oma luonne ja tapa tutustua uuteen, on otettava huomioon, kun pentua totutetaan maailman ihmeellisyyksiin. Rohkeata pentua on paljon helpompi totuttaa ulkomaailmaan kuin arkaa ja epävarmaa, mutta epävarmalle pennulle kokemusmaailman hienovaraisesta laajentamisesta on kaikkein eniten hyötyä. Perusluonteeltaan arka koira kehittää sairaalloisia pelkoja huomattavasti helpommin kuin rohkea.

4.3 Laumajärjestys muotoutuu

Perhe muodostaa nyt pennun lauman ja lauma tarvitsee hyvän ja johdonmukaisen johtajan. Perheen on jo ennen pennun tuloa päätettävä, mikä on sallittua ja mikä ei. Epäjohdonmukaisuus luo pennulle epävarmuutta, ja jos se myöhemmin murkkuna kokee, ettei sen ihmislaumasta ole johtajiksi, yrittää se ottaa johdon parempiin tassuihin. Sama pätee myös hoitotoimenpiteisiin, jotka tulee aina johdonmukaisella lempeällä jääräpäisyydellä viedä loppuun saakka pennun vastustelusta huolimatta. Pennun rimpuilua ja naskalihampaita on huomattavasti helpompi hallita, kuin aikuisen koiran aggressiivista vastaanhangoittelua. Katso kirjasta Pennun kasvatus miten esim. kynsienleikkausharjoitukset tulee oikeaoppisesti tehdä. Ei se ole sen vaikeampaa, kuin että palkitaan pentua toivotusta käyttäytymisestä viivyttelemättä!

Pentu suhtautuu ihmiseen aluksi samoin kuin se suhtautuisi toiseen pentuun. Kun pentu tulistuu, niin rähinä voi olla mahtava. Pennulle tulee opettaa, ettei se voi tehdä ihan mitä päähän pälkähtää, ja että ihmisen pureskelu ei ole missään tilanteessa sallittua. Pentua on aina muutoinkin käsiteltävä määrätietoisesti, jotta se ymmärtää, että tässä sitä nyt ollaan ja pysytään kunnes lupa johonkin muuhun toimintaan annetaan. Leikin yhteydessä tapahtuvaan käsien pureskeluun on hyvä keino vaihtaa mielenkiinnon kohteeksi jokin riepoteltava lelu.

4.5 Pennun oma paikka, ruokailutilanne ja ulos meno

Pennulle on heti alusta alkaen esitettävä oma makuupaikka, johon se saa mennä lepäämään kenenkään häiritsemättä. Makuupaikka toimii pennun turvapaikkana, mutta sen ei tule antaa vahtia sitä. Ihmisen on tarvittaessa saatava mennä hakemaan sieltä esimerkiksi luu tai pennun ryöväämä vaarallinen esine.

Aluksi pentu syö neljä ateriaa päivässä. Mitä mainioin tapa opettaa pennulle arkitottelevaisuutta ja laumajärjestystä, on antaa ruokakuppi sille vasta, kun se on ensin istunut tai käynyt maahan. Samalla pentu oppii, ettei se saa mitään ilmaiseksi, vaan sen on tavallaan ansaittava ruokansa. Ruokakupin saamisen on seurattava vaadittua oikein suoritettua tehtävää välittömästi. Jos palkitseminen ei tapahdu välittömästi, pentu saattaa yhdistää sen täysin väärään asiaan.

Kun pennun kanssa lähdetään ensi kertaa kävelylle, mennään ulos oikeassa järjestyksessä. Ensin lähtee isäntä ja vasta luvan saatuaan koira. Pentu opetetaan istumaan ja odottamaan vuoroaan kulkea ovesta. Heti alkuun pennulle myös opetetaan, ettei hihnassa saa vetää ja harva pentu sitä heti alkuun tekeekään. Jossakin vaiheessa nuori koira vetämistä kuitenkin kokeilee, jolloin pysähdytään odottamaan, että pentu lähestyy omistajaa, jolloin hihna löystyy ja matka jatkuu vasta, kun koira on saanut palkinnon tästä oikein suoritetusta tehtävästä. Jos pentu taas vetää, toistetaan harjoitusta niin pitkään, että pentu älyää olla vetämättä. Tiukalla hihnalla ei edetä senttiäkään! Eteneminen tapahtuu vain kun hihna on löysällä. Kerralla ei saa aluksi harjoitella kuin 5-10 min. Sitten pidetään tauko ja harjoitus voidaan toistaa. Sitten harjoittelu unohdetaan siltä päivältä ja annetaan pennun kulkea turvallisella paikalla vapaana. Tarkemmat ohjeet löytyvät tähänkin harjoitukseen Pennun kasvatus-kirjasta.

Sisäsiistiksi pentu opetetaan viemällä se ulos heti, kun se on herännyt uniltaan tai syönyt. Tarpeiden tekemisestä oikeaan paikkaan eli ulos kehutaan niin, että pentu ihan varmasti ymmärtää tehneensä jotain poikkeuksellisen upeaa. Tarpeiden tekemistä sisälle ei huomioida millään tavalla.

4.6 Yksinolo

Eräs tärkeä asia, joka jokaisen koiranpennun on opittava, on yksinolo. Uuteen kotiin tuloonsa saakka pentu ei ole koskaan ollut erossa emostaan ja sisaruksistaan. Totuttaminen aloitetaan pitämällä pentua lyhyitä aikoja esimerkiksi asunnon jossakin huoneessa siten, ettei se pääse tulemaan luoksesi. Harjoittelu kannattaa tehdä silloin, kun pentu on leikeistään väsynyt ja jää mielellään toisaalle nukkumaan. Aluksi yksinoloaika on hyvin lyhyt ja sitä pidennetään vähitellen. Yksinjäävälle pennulle on hyvä jättää sallittua puuhastelua puruluiden tai pahvisen puuhalaatikon muodossa, johon on pakattu kaikkea kivaa, jonka pentu saa päivän aikana itse kaivaa laatikosta esiin.

4.7 Turvallisuutta tuoksusta

Koiraa tyynnyttävä feromoni nimeltä D.A.P.® tukee pentua sen saapuessa uuteen ja outoon ympäristöön. Se tukee myös pennun yksinolon opettelua ja uusiin asioihin totuttelua. Tyynnyttävä feromoni on alun perin tarkoitettu emon ja pentujen väliseksi ensimmäiseksi viestintäkeinoksi. Emo alkaa erittää tyynnyttävää hajuainetta nisien välisen ihon talirauhasista pentujen ollessa muutaman päivän ikäisiä. Hajuaineen tarkoituksena on luoda pennuille turvallisuuden tunne, jonka tukemana ne uskaltautuvat lähteä tutustumaan pesän lähiympäristöön. Feromonin vaikutus säilyy vielä aikuisenakin, joten vastasyntynyttä vanhempikin koira reagoi tyynnyttävään feromoniin vastaavalla tavalla.


4.8 Muutama sananen johtajuudesta.

Koira tarvitsee johtajan. Johtajan, joka on koiran näkökulmasta ystävällinen, johdonmukainen ja luotettava. Johtaja järjestää monenlaista toimintaa ja hauskoja hetkiä. Ihan niin kuin susilaumassa, tarvitsee rakas lemmikkimme jonkun, joka varmistaa henkiinjäämisen. Johtaja eli Sinä koiran omistaja teet aloitteet toimintoihin ja huolehdit järjestyksen sekä yhteistyön säilymisestä. Sinä olet se susilauman johtaja, joka tervehtii ensin vieraat ja päätät minne "saalistusretki" suuntautuu.
Koira pitää perhettä laumanaan. Joku perheenjäsenistä kohoaa sen silmissä lauman johtajaksi. Tätä ihmistä se kunnioittaa eniten. Johtajan jälkeen tulevat muut perheenjäsenet ja jos kaikki on niin kuin pitää, on koira alimpana arvoasteikossa.

Johtajana oleminen ei merkitse sitä, että karjumme, lyömme tai kiskomme taluttimesta. Tällaisen käytöksen jälkeen koirasta tuskin tulee ihmistä kunnioittava ja palveleva eläin. Tällainen ihminen ei ole koiran silmissä luotettava johtaja. Johtajuutta ei voida ottaa väkivalloin eikä koiraa selälleen heittämällä, johtajuus on henkistä yliotetta ja luotettavaa rauhallista käyttäytymistä.

Mikäli johtajuus ei ole kunnossa, ottaa koira itselleen johtajalle kuuluvia tehtäviä esim. pelottelee vieraita ovella, hyökkäilee vastaantulevia koiria kohti. Eli toisin sanoen se alkaa meidän silmissämme muistuttaa ongelmakoiraa. Puuttuva tai huono johtajuus voi ilmetä myös siten, ettei koira siedä tiettyjä toimenpiteitä. Ihmisen on kuitenkin pystyttävä leikkaamaan kynnet, harjaamaan turkki, trimmaamaan, katsomaan hampaat, tarkistamaan korvat jne. Näitä toimintoja on harjoiteltava riittävästi jo pienen pennun kanssa, vaikka pari kertaa viikossa. Tee hoitotoimenpiteet aina rauhallisesti ja varmoin ottein loppuun saakka. Palkitse kun lopetat.

4.8.1 Muutamia sääntöjä koiralle ja omistajalle:

Tervehtiminen: Koira ei mene KOSKAAN ensimmäisenä ovelle. Koira odottaa eteisen ulkopuolella lupaa tulla tervehtimään vieraita, koira saa tervehtiä vasta kun kaikki asunnossa olevat ihmiset ovat tervehtineet vieraat. Myös ulkona omistaja päättää ketä tervehditään. Jos tulee uhkaava tilanne, sinä olet teistä se joka murisee, ei koira. Vaadi koiraltasi aina katsekontakti ennen kuin annat sille luvan tehdä jotain. Oman väen tullessa kotiin tervehditään aina ensin kaikki ihmiset, sitten vasta koira.

Totteleminen: Jokaisen koiran tulee osata ainakin istua, maata, tulla luokse, seurata ja pysyä paikalla käskystä. Jokaista annettua käskyä tulee totella ensimmäisellä kerralla. Anna siis käsky, kun on olet aivan varma, että koirasi ymmärtää sen. Koiralle ei koskaan anneta toista käskyä, sillä silloin opetat, että ensimmäistä käskyä ei tarvitse totella. Jos epäonnistumisen mahdollisuus on suurempi kuin onnistumisen, kannattaa miettiä antaako käskyä ollenkaan. Tällöin tilanne kannattaa ohittaa hyvin vähäeleisesti. Mitä useammin koira pääsee tilanteesta tottelematta, sitä kivikkoisempi on tie saada koira tottelemaan käskyjäsi. Huomaa, että koiralla on neljä kertaa parempi kuulo kuin ihmisellä. Älä siis huuda käskysanoja, normaali puheääni riittää. Koira, joka tottelee vain hihnassa, ei kunnioita sinua, vaan hihnaa. Jos joudut käyttämään hihnaa kontrolloidaksesi koiraa, voit onnitella remmiäsi, joka on noussut johtajan asemaan. Aina kun koulutat koiraa, käyttäydy niin kuin remmiä ei olisi, koiran on toteltava sinua, ei remmiä. Älä siis kisko hihnasta. Kieltäminen ei opeta pennulle mitään, sen ainut tehtävä on saada koira lopettamaan sen hetkinen toiminto. Pentu ei ymmärrä mitä EI tarkoittaa. Sen opettaminen on sinun tehtäväsi. Aina kun pentu keskeyttää toimintonsa kuultuaan EI sanan, kehu ja palkitse se.

Palkitseminen: Koirasta, joka saa kaiken ilmaiseksi, tulee apaattinen ja haluton tai vaihtoehtoisesti perheettään tyrannisoiva pikku diktaattori. Koira ei saa saada ruokaa, rapsutuksia, leikkiä, ulkoilua... Ei siis mitään tottelematta ensin jotain käskyä. Miksi koirasi tekisi eteesi mitään, jos se saa kaiken ilmankin? Se saa rapsutuksen tullessaan lähellesi, pääsee ulos kunhan vain käväisee eteisessä, sen kanssa leikitään kun se vain vilkaiseekaan lelujaan. Älä siis tee itsestäsi koiran ruokinta- ja leikkiautomaattia. Kaikkea minkä eteen koirasi joutuu työskentelemään, se myöskin arvostaa enemmän ja on valmis myöskin näkemään vaivaa saadakseen palkinnon. Palkitsemisen ajoitus on tärkeää, palkitse koirasi heti kun se tekee halutun toiminnon, ei viiden minuutin kuluttua. Paras keino palkita on käyttää kehu-sanoja esim "hyvä" samalla hetkellä kun koira "istu" käskyn saatuaan painaa pyllyä maahan -toimii paremmin kun taskunpohjalla odottava makupala! Tärkeää on myös se, että palkinto tulee vain satunnaisesti. Koira oppii, että se saattaa saada palkinnon, jos se tekee jotain pyynnöstä. Jos jokaisesta pienestä teosta saa nakkipaketin, se ei ole koiran mielestä kovin motivoivaa. Palkitse siis vaihtelevasti.

Rapsuttelu: On koiran mielestä sinun puoleltasi tulevaa mielistelyä. Kun koira pyytää sinua rapsuttamaan tökkimällä sinua kuonolla tai lyömällä sinua tassulla, se ei ole hellyttävä pikku luppakorva, vaan vaativa ja omahyväinen. Jos se osaisi puhua sinulle siinä tilanteessa, se varmaankin sanoisi: "No niin orja, alapas rapsuttamaan tai muuten minä..." Se ei todellakaan sanoisi sinulle: "Voisitko olla ystävällinen minulle pienelle ja pikkuisen rapsuttaa." Luultavammin se kiroilisi kuin merimies komentaessaan sinua. Kun sinä istut sohvalla ja koira saapuu viereesi, kohtele sitä kuin ilmaa. Rapsutuksia annetaan vain kun sinä pyydät koiran luoksesi ja pyydät sitä tekemään jotain. Rapsuttelu ja hyväily ei saa olla itsestäänselvyys, vaan arvokas ja säännöstelty palkinto.

Leikkiminen: Lauman johtaja aloittaa ja lopettaa leikin. Vetoleikeissä omistaja voittaa aina. Lelut, jotka ovat kotona lattialla, ovat koiran leluja. Sinä et alennu niillä leikkimään, vaan pidät kaapissa piilossa lelua millä leikit koiran kanssa palkinnoksi. Älä koskaan lähde leikkiin, jos koira niin pyytää. Kun koira lopettaa pyytämisen, hae oma lelusi kaapista ja pyydä Sinä koira leikkiin. Lopeta leikki aina ennen kuin koira ehtii kyllästymään. Laita lelu takaisin kaappiin, sitä ei koskaan jätetä koiralle.

Ruokailu: Omistaja päättää ruoka-ajat ja syö aina ENNEN koiraa. Koiralle ei koskaan anneta ruokaa pöydästä.
Luusta ei pidetä kiinni kun koira syö, eikä koiraa syötetä kädestä tai lusikalla. Koiran mielestä tämä on sinun puoleltasi tulevaa mielistelyä. Koira komennetaan muualle keittiöstä kun muu perhe ruokailee. Kun koira saa ruokansa, sen annetaan syödä rauhassa. Jos kuppi otetaan pois, lisätään siihen herkkuja. Koiran täytyy luottaa, että se saa kuppinsa takaisin eikä sen tarvitse vahtia ruokaansa.

Ulosmeno: Omistaja menee ovista ensin. Koira voi mennä edelläsi, jos olet antanut sille luvan siihen eli jälleen katsekontakti ja käsky. Koira laitetaan käskyn alle, kun sille laitetaan remmi ja panta. Autoon se saa mennä vasta saatuaan luvan, ja autosta se tulee ulos vasta kun annat sille käskyn. Älä anna koirasi ryntäillä ovista, autosta tms.

Ulkona: Älä anna koiran merkkailla koko ajan, rajoita haistelua ja merkkailua lenkillä. Koiran ei saa vetää remmissä, vaan pysähdy aina kun se niin tekee ja jatka vasta, koiran ottaessa katsekontaktin sinuun. Vapaana ollessaan koira pitää yhteyttä sinuun, älä siis huhuile koiraasi kokoajan. Piiloudu, jos koirasi irtoaa liikaa ja kehu kun se löytää sinut! Remmissä johtaja päättää minne mennään ja millä nopeudella. Älä koskaan seuraa koiraasi kun se vetää. Mieti kumpi teistä ulkoiluttaa kumpaa. Muista kuitenkin, että lenkki on mukava yhteinen hetki, ei tunnin mittainen seuraamisharjoitus!

Pureminen: Pennut purevat aina, se on pienelle koiralle normaalia toimintaa. Sitä aletaan kitkemään hellävaroen heti, kun uusi pentu kotiin tulee. Lopeta leikki aina kun pentu tarraa sinua kiinni. Koiran tulee oppia, että ihmisen kanssa leikittäessä hampaita ei käytetä. Älä koskaan lyö koiraasi kun se leikillään puree, jätä se ennemmin niille jalansijoilleen yksin ja lähde leikistä pois. Vähitellen pentu oppii ettei hampaita saa käyttää. Aikuisen koira ei saa koskaan purra.

Astuminen: Älä anna koiran astua sinua tai muita ihmisiä. Se on koiralle yksi keino alistaa.


Nukkumapaikka: Jos koirasi saa olla sohvalla tai sängyllä, älä koskaan mene koirasi viereen. Käske koira ensin alas ja mene itse siihen, ja kutsu koirasi sitten luoksesi. Paras makuupaikka koiralle on oma peti lattiatasossa. Älä mene rapsuttelemaan koiraa sen makuupaikalle. Kun koira nukkuu, sen annetaan levätä rauhassa. Omapaikka on todellakin koiran oma, ja se toimii myös koiran turvapaikkana minne se saa vetäytyä rauhoittumaan, jos tuntee olonsa epävarmaksi tai muuten vaan väsyneeksi. Uni on koiralle ja varsinkin pennulle tärkeää. Anna koiran levätä tarpeeksi, älä yliviritä pentuasi!

Väistäminen: Sinä et koskaan väistä koiraasi. Älä hypi koiran yli sen maatessa edessäsi, vaan komenna koira muualle. Johtaja ei koskaan väistä alempiarvoista.

Älä koskaan reagoi ei toivottuun käytökseen, sillä sinun huomiosi on aina huomiota koiralle oli se sitten huutoa tai kehua. Jos koirasi tekee jotain mistä et pidä, jätä se huomiotta, kehu ja kannusta haluttua käytöstä. Koira pyrkii aina tekemään asioita, joista se saa palkinnon. Jos koirasi pelkää jotain, anna sen olla, älä ota sitä syliin tai voivottele ja rauhoittele sitä. Näytä omalla reippaalla olemuksellasi ettei hätää ole.

Jos teitä kohden hyökkää toinen koira, pyri olemaan koirasi ja toisen välissä. Näin näytät koirallesi, että sinä suojelet ja valvot sen hyvinvointia. Älä jätä koiraasi kaupan eteen, menetät sen luottamuksen, jos jätät sen muiden armoille.

Jokaisesta koirasta ei tule SM-tason toko-koiraa, mutta jokaisesta koirasta oikein ottein saa yhteiskuntakelpoisen. Sinun vastuullasi on kohdella koiraasi oikein ja käyttää, varsinkin pennun kasvuaika, koulutukseen ja sosiaalistamiseen. Ota pentu mukaasi erilaisiin tilanteisiin, mutta opeta pennulle myös yksinoloa. Mitä erilaisempia tilanteita pentu kokee, sitä luottavaisempi ja avoimempi siitä kasvaa. Luottavainen koira tietää, että laumanjohtaja ei vie sitä vaarallisiin paikkoihin.

Koiran on vaikea oppia sanoja, mutta elekieltä ne lukevat hyvin. Siksi on todella tärkeää, että osaat viestittää koirallesi oikein myös eleillä. Opettele lukemaan koirasi elekieltä, tutustu elekieleen vaikkapa koirakentällä tai koirapuistossa. Huomaat mitä korkea häntä ja jäykkä olemus tarkoittaa tai miten alistuva koira käyttäytyy. Tätä samaa elekieltä koirasi käyttää sinun kanssasi. Muutamia esimerkkejä: Meidän mielestämme hampaat näkyvillä hymyily on ystävällisyyden merkki, koska me olemme silloin iloisia. Koiralle hampaiden paljastaminen on viimeinen varoitus ennen hyökkäystä. Tai kun toinen ihminen ei katso sinua silmiin, vaan väistää katsettamme, ajattelemme hänen olevan juonitteleva ja epärehellinen. Kun koira väistää katsettamme ja kääntää pään sivuun, tarkoittaa se koiralle ystävällisyyttä, rauhantahtoisuutta ja lepyttelyä, jopa pelkoa. On siis tärkeää osata lukea koiran antamia signaaleja, kun sanoja sillä ei ole.

Älä kouluta koiraasi ollessasi väsynyt tai vihainen. Koulutushetki täytyy olla mukava, kiireetön tovi, josta molemmat nauttivat.
Koirasi ei ole ihminen, mutta ei myöskään kone. Koira on koira. Eläin, josta saat hyvän ystävän, harrastus- ja työtoverin, kun kohtelet sitä hyvin. Muista, että voit olla koirasi paras ystävä, mutta et tasavertainen sen kanssa.


5. Cockerin luonne

5.1 Mikä on luonne?

Luonne on koiran käyttäytymisen peritty osa, joka vastaa noin 20 % koiran käyttäytymisestä. Käyttäytyminen taas on ympäristön ja luonteen yhteisvaikutuksen tulos, joten ympäristön osuudeksi jää 80 %. Tässä valossa ihminen tekee koirasta lopulta sen mitä se on. Seuraavassa käsittelen vain sitä osaa rodun käyttäytymisestä, joka johtuu yksilön vanhemmiltaan perimistä geeneistä. Tällöin meidän täytyy mennä ajassa satoja vuosia taaksepäin ja miettiä miten rotu on kehittynyt ja erityisesti sitä, mihin tarkoitukseen se on alun perin jalostettu?

5.2 Roduksi kehittyminen ja hieman historiaa

On historiallinen fakta, että spanieleita pidetään yhtenä vanhimmista roduista. On olemassa yli 2000 vuotta vanha veistos Kyprokselta, joka esittää spanielintyyppistä koiraa. Samoin irlantilaisissa lakiteksteissä vuodelta 17 mainitaan, että vesispanieleita oli annettu kuninkaalle suosion osoituksina. Walesissa kuningas taas antoi vuonna 948 määräyksen, että yhden spanielin hinta oli useita orjia, naisia, lampaita tai hanhia. Myös Chaucer (1340-1400) kirjoittaa Canterburyn tarinoissaan spanieleista. Kirjassaan the Boke of St. Albans (tunnetaan myös The Book of Field Sports) Prioritar Juliana Berners, että kuningashuonella oli useita spanieleita.

Keskiajalla pyydystettiin jäniksiä, fasaaneja, lehtokurppia jne. ansoin ja haukalla. Mutta sitten tarvittiinkin jo tehokkaampia menetelmiä tyydyttämään kasvavaa ruuantarvetta. Tällöin keksittiin verkkopyydystäminen. Spanieleita käytettiin tuohon aikaan siis ajamaan lintuja metsästäjien verkkoihin. Kun ampuma-aseet keksittiin syntyi setting spanielit (setterit) seisomaan riistaa ja springing spanielit karkoittamaan riistaa ammuttavaksi. Sportman's Cabinet nimisessä lehdessä vuodelta 1803 kirjoittaa herra Nicholas Cox näin: "Spanieleiksi kutsuttut koirat voidaan jakaa kahteen tyyppiin: Yksi, joka on huomattavasti suurempi kuin toinen ja jota kutsutaan springing spanieliksi - sopiva kaikenlaiselle riistalle, joka maastossa. Pienempää kutusutaan cockeriksi tai cocking spanieliksi, koska se sopii paremmin peitteiseen maastoon ja lehtokurpan metsästykseen, johon se erityisesti paremmin sopii ja luonto tuntuu sen suunnitelleen." Tästä lienee rodun nimikin tullut: lehtokurpasta eli woodcockista.

1800-luvulla syntyi uusia spanielirotuja: fieldspanieli ja sussexinspanieli. Suurin ero fieldin ja cockerin välillä oli koko. yli 11 kiloiset olivat fieldejä ja alle taas olivat cockereita. Itseasiassa samassa pentueessa saattoi olla fieldejä, sussexeja, cockereita ja springeritä. Ne vaan jaoteltiin koon ja värin mukaan eri rotuisiksi. Fieldin suosio kasvoi jatkuvasti 1800-luvulla ja olikin ilmeisesti cockerin pelastus, että Englannin Kennel Club tunnusti ne kahdeksi eri roduksi 1900-luvun alussa. Tästä alkoikin cockerin matka yhdeksi maailman suosituimmista koiraroduista.

5.3 Onko cockerissa erilliset käyttö- ja näyttelylinjat?

Kyllä on. Cockerspanieli voidaan oikeastaa karkeasti jakaa kolmeen eri linjaan: yksiväriset show-linjaiset, kirjavat show-linjaiset ja working-linjaiset. Linjoja yhdistetään harvoin, mutta sitäkin tapahtuu. Toisen maailmansodan jälkeen linjoja on pidetty aika tiukasti erillään. Esimerkkinä loistavasta linjojen sekoituksesta on GBFTCH Speckle of Ardoon, joka edelleen pitää ennätystä olemalla kaikkien aikojen menestynein spanieli Englannin Spanielimestaruuksissa: kolme ykkössijaa peräkkäisinä vuosina 1972-74. Se voidaan löytää jokaisen käyttölinjaisen cockerin sukutaulusta.

Suomessa ei ole kuin muutama working-linjainen ja yhtään pentuetta ei ole syntynyt (11/04). Working cockerit on jalostettu vain ja ainoastaan käyttöominaisuuksia silmällä pitäen. Näyttelykoirina ne ovat täysin hyödyttömiä. Metsästyskoirina ne ovat taas erittäin käyttökelpoisia. Jalostuksessa on kiinnitetty huomiota riistaviettiin, juoksuhaluun, ylösajokykyyn, noutamiseen ja miellyttämisenhaluun.

Suurimmat erot näyttelylinjaisiin ovat ulkonäössä ja miellyttämisen halussa. Working-linjaisella eli turbolla on paljon vähemmän turkkia, korvat ovat usein korkeammalle kiinnittyneet, kallo on leveämpi, kuono saattaa olla kapempi, ovat usein pidempirunkoisia ja rakenteeltaan ketterämpiä kuin nk. tavikset. Tosiasiassa turbojen ulkonäkö vaihtelee laidasta laitaan, koska siihen ei juurikaan ole kiinnitetty huomiota jalostuksessa. Värit ovat samoja kuin cockerissa yleensä, tosin jostain syystä maksanvärisiä on enemmän.

Miellyttämisenhalu on valtava (se pitää melkein kokea ennen kuin ymmärtää sen) ja sen vuoksi ne on helposti koulutettavissa. Vaikka eroja on, niin kyllä niistä tunnistaa juuri ne samat piirteet, mitkä tekevät cockerista niin hauskan koiran: vilkkaus, läheisyydennälkäisyys, itsepäisyys, aikaansaavuus, tarmokkuus, osallistuvuus, innostuneisuus, uteliaisuus...

En suosittele turbon hankkimista, ellei ole kiinnostunut metsästämisestä ylösajavalla lintukoiralla. Cockeri on aktiivinen rotu ja tämä turboversio on todella vielä aktiivisempi. Toki se on myös kiva kotikoira, mutta sillä tulee olla rodulle tyypillistä tekemistä tai se turhautuu.

Mikäli haluaa osallistua myös näyttelyihin ja samalla harrastaa metsästystä, niin silloin kannattaa ottaa show-linjainen, jonka vanhemmilla metsästetään, tai molemmat vanhemmat ovat suorittaneet spanielien taipumuskokeen hyväksytysti (SPA1) tai ainakin jommalla kummalla on metsätyskoetulos. On nimittäin täysin mahdollista saada toimiva metsätyskoira myös show-linjaisesta.

5.3 Käyttötarkoituksen vaikutus luonteeseen

Cockerspanielin alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut pienriistan metsästys. Koiran on ollut tarkoitus etsiä riistaa tiheän aluskasvillisuuden joukosta vaikeakulkuisessakin maastossa ja ajaa riista liikkeelle tai lentoon. Kun riista on ammuttu, koiran on odotettu osoittavan mihin se on pudonnut ja tuovan saaliin isännälle. Ei ihan helppo tehtävä, joten tällaiseen tarkoitukseen jalostetulta koiralta on vaadittu ainakin hyvää koulutettavuutta, keskittymiskykyä, toimintakykyä, kestävyyttä ja ennen kaikkea intoa sekä hyvää riistaviettiä.

Kun rodun käyttötarkoitus muuttuu ajan mukana, muuttuu myös vähitellen rodun luonne uutta käyttötarkoitusta vastaavaksi. Nykyisin voidaan miettiä, miten pelkkään näyttelyharrastukseen tähtäävä jalostus on jo muuttanut rodun luonnetta, mutta onneksi muuttuminen jalostuksen kautta on hidasta. Hyvälle kotikoiralle ja ihmisen kumppanille ei riitä se, että koira on vain kaunis! Voimme kuitenkin olettaa, että tämän päivän pääsääntöisesti lemmikkinä tai näyttelykoirana pidettävä cockeri on kuitenkin perusluoteeltaan yhä vauhdikas ja sitkeä metsästyskoira Englannin nummilta. Se, kuinka hyvin nämä ominaisuudet soveltuvat seurakoiralle, onkin sitten ihan toinen juttu. Esim. voimakkailla metsästystaipumuksilla varustettu cockeri voi vaatia päivittäistä liikuntaa huomattavasti enemmän kuin seurakoirageenit perinyt sisarensa. Onnellinen cockeri on se, joka on saanut isännäkseen reipasta ulkoilua ja toimintaa rakastavan perheen!

5.4 Yksilöiden ja rotujen väliset erot

Kun ajattelemme koirayksilöiden luonteita jonkun tietyn rodun sisällä, on muistettava, että rodun sisäiset yksilöiden väliset erot voivat olla yhtä suuret, kuin rotujen väliset erot. Cockereistakin löytyy hyvin erilaisia yksilöitä. Kasvattajan vastuulla on pyrkiä löytämään kullekin pennulle mahdollisimman sopiva perhe. Tämä ei ole helppo tehtävä, kun ajatellaan, että pennut alkavat näyttää omat luonteenpiirteensä vasta 5 viikon iän jälkeen ja ne koko ajan kehittyvät ja muuttuvat saamiensa kokemusten myötä. Pennut myös matkivat emänsä käyttäytymistä, sillä se on niiden ensimmäinen aikuisen koiran malli. Jos emä on kovin pelokas ja arka, tulee sen pennuistakin suurella todennäköisyydellä samanlaisia eikä pelkästään oppimisen kautta, vaan myös perimän ansioista. Pelokkuus on eräs voimakkaimmin perinnöllisistä luonneominaisuuksista.


5.5 Hyökkäävä käyttäytyminen

Rodun yksivärisillä yksilöillä esiintyvästä poikkeuksellisesta aggressiivisuudesta on olemassa useita eri tutkimuksia, mutta sen todellinen tausta on edelleen epäselvä. Syiksi on esitetty mm. tietyntyyppistä aivojen tunnealueella esiintyvää epilepsiaa kuin myös asosiaalista käyttäytymistä, jota esiintyy mm. psykopaattisilla ihmisillä. Joka tapauksessa ongelma esiintyy aina sosiaalisissa tilanteissa ja kohdistuu pääsääntöisesti koiran perheenjäseniin. Esiintyvyys Suomalaisessa kannassa lienee alle 5 % luokkaa. Jalostustoimikunta kerää tietoja hyökkäävästi käyttäytyvistä cockereista. He voivat myös ohjata eteen päin ongelmatilanteissa.

Taustalla on todennäköisesti monessa tapauksessa jonkinasteinen koiran ja sen lauman välisen suhteen epäselvyys. Koiran osuutena tilanteen kehittymisessä on epäluuloinen ja hämmentynyt persoonallisuus, joka tulkitsee sosiaalisia tilanteita väärällä tavalla eli paljon uhkaavampina kuin ne todellisuudessa ovatkaan. Koira näkee henkeä uhkaavan vaaran siinä, missä sitä ei ihan oikeasti ole ja valitsee hyökkäyksen puolustuksekseen. Ihminen taas antaa koiralle vääränlaisia viestejä, joita koira ei ymmärrä. Ihminen voi huomaamattaan tarjota koiralle johtajan asemaa, johon liittyvää suurta vastuuta huonolla hermorakenteella varustettu nelijalkainen kumppani ei pysty kantamaan.

Ongelmat alkavat tyypillisesti koiran tullessa sukukypsyysikään eli noin 1 vuoden iässä. Koiran kaikenlaiseen hyökkäävään käyttäytymiseen olisi puututtava heti, kun sitä alkaa ilmetä. Jos koira oppii, että se pääsee pälkähästä aina kun se murisee tai näykkii, niin ongelmaa on hyvin vaikea korjata.

Omistajan tulee aina muistaa puhua koiran kieltä, niin että koira todella ymmärtää mitä siltä milloinkin odotetaan ja opetettava koiralle, että omistaja on se johon koiran tulee aina tukeutua, kun se tuntee itsensä epävarmaksi. Hyvä laumanjohtaja on johdonmukainen ja luotettava kumppani. Omistaja ei esim. koskaan saa valehdella koiralle. Jos koira haukkuu rappukäytävästä kuuluvia ääniä, sille ei sanota ”ei siellä mitään ole” vaan koiralle sanotaan ”ei hauku”. Omistajahan haluaa koiran olevan hiljaa! Vinkkejä tervepohjaisen laumajärjestyksen luomiseen löytyy niin ikään Pennun kasvatus-kirjasta.

5.6 Ihannecockeri?

Muutama vuosi sitten jalostustoimikunta kysyi cockerikasvattajien ja rodun harrastajien mielipidettä rodun oikeasta luonteesta ja sai seuraavanlaisen kuvauksen: Iloinen, ystävällinen, avoin, vilkas, seurallinen, sopeutuvainen, rohkea, peloton, reipas, utelias, sosiaalinen, luottavainen, kuuliainen, miellyttämishaluinen, pehmeä, lempeä, toiminnanhaluinen, tasapainoinen, keskittymiskykyinen, innostunut kaikesta toiminnasta, metsästysviettinen, kiinnostunut hajuista, kestävä, peräänantamaton työskentelijä, helposti koulutettava, tottelevainen, ihmisrakas, lapsirakas, kaikkien kaveri ja suloinen koko perheen koira.

Kaikki me, joiden sydämen tämä rotu on vallannut, voimme varmasti allekirjoittaa edellisen kuvauksen – juuri tällainen on oikea cockeri.


6. Mitä cockerin kanssa voi tehdä?

Cockeri ei ole seurakoira, vaikka sen alkuperäistä käyttötarkoitusta enää harva tietääkään. Sisimmältään cockeri on vaikeakulkuisessa maastossa ja tiheän aluskasvillisuuden joukossa tapahtuvaan pienriistan metsästykseen jalostettu koirarotu. Ominaisuudet, joita rodulta on tässä tarkoituksessa tarvittu, mahdollistavat sen, että rotua voidaan käyttää metsästyksen lisäksi myös haavoittuneen riistan jäljestykseen, esteratakilpailuihin (agililty), tottelevaisuuskoulutukseen ja miksei rauniokoiranakin. Cockerin mielestä omistajan kanssa puuhailu on parasta mitä se tietää, joten jokainen cockeri on ansainnut harrastavan tai liikkuvan perheen.Cockeri on monipuolinen harrastuskoira, joka jaksaa iloisena olla mukana jokaisessa puuhassa.

Cockerin kanssa voi harrastaa metsästystä, metsästyskoirien jäljestystä (MEJÄ), tottelevaisuuskoulututsta (TOKO), agilityä, näyttelyitä, lenkkeilyä, samoilua,siis melkein mitä vaan. Pk-oikeuksia (pk = palveluskoirakokeet) rodulla ei ole, mutta niihin lajeihin löytyy varmasti sopivampiakin rotuja.

Spanieliharrastuksen kuningaslaji on ilman muuta metsästys. Cockerspanieli on ylösajava ja noutava lintukoira, joka toimii erityisen hyvin tiuhassa maastossa. Metsästyskoiran koulutus on haastavaa, mutta todella palkitsevaa. On ilo nähdä, kuinka koira syttyy metsässä tekemään sitä, mihin se on alunperin suunniteltu. Eri spanielikerhot järjestävät vuosittain metsästyskoulutusta ja myös metsästyskokeita ympäri Suomea. Myös Cockerspanielit ry on pyrkinyt järjestämään koulutusta kiinnostuneille. Vuosittain järjestetään myös nuorille spanieleille Haastaja-koe, missä mitataan koirien synnynnäisiä käyttöominaisuuksia. Metsästyskokeiden kautta voi koirasta saada käyttövalion (KVA).

Cockerspanieli on varsin suosittu MEJÄ-koira. MEJÄ tarkoittaa metsästyskoirien jäljestämiskoetta, missä koira seuraa verijälkeä, jonka päässä on kaato (useimmiten kani). Näitä koiria voidaan käyttää myös haavoittuneen sorkkaeläimen jäljestämisessä. Koira voi suorittaa ns. pitkän jäljen, jolloin omistaja voi tarjota sitä viranomaisten käyttöön loukkaantuneiden hirvien löytämiseksi. Tällaisen koiran voi saada verovapaaksi.Vuosittain järjestetään paljon MEJÄ-kokeita ja niiden kautta voi koirasta tulla jälkivalio (JVA). Lisää tietoa MEJÄ:stä voit lukea artikkeleista:


Toko-koiraksi cockeri sopii hyvin, sillä lintukoirana se on nopeasti oppiva ja tarpeeksi miellyttämisenhaluinen. Suomessa on paljon yhdistyksiä, jotka järjestävät koulutusta ja kokeita. Myös Cockerspanielit ry järjestää Helsingin seudulla tottelevaisuuskoulutusta (09/05). Tottelevaisuuskokeiden kautta koirasta voi tulla tottelevaisuusvalio (TVA).

Agility-koiraksi cockeri sopii myös hyvin. Agility on siis koirien esteratajuoksua. Se on siihen tarpeeksi vilkas ja nopea. Agility on varsin suosittu laji ja sitä voi harrastaa ympäri Suomea. Cockerspanielit ry järjestää agilitykoulutusta pääkaupunkiseudulla. Useimmat cockerit kilpailevat midi-luokassa, mutta minejäkin löytyy varsinkin nartuista. Suomessa on jopa kolme (09/03) agility-valiota (AVA).

Näyttelyt lienevät suosituin harrastus cockerinomistajien parissa. Cockeri on tyylikäs näyttelykoira ja näyttelyt ovat mukava harrastus. Näyttelyissä punnitaan koiran rodunomaista ulkonäköä ja verrataan sitä rotumääritelmään. Näyttelyiden kautta on mahdollista saada koirasta muotovalio (MVA). Tosin käyttökoirarotuna cockerin tulee läpäistä taipumuskoe, saadakseen muotovalion arvon.

Näiden harrastusten lisäksi cockereiden kanssa on harrastettu raunioilla käymistä, koiraetsintää, lenkkeilyä, sienien etsimistä, samoilua jne. Pääasia on, että sen kanssa tehdään jotain, ei sen tarvitse olla kilpailemista tai muuta vakavaa. Cockerspanieli on kuitenkin niin aktiivinen rotu, että se suorastaan janoaa tekemistä. Ja kun sille järjestetään tarpeeksi puuhaa, vältytään monilta ongelmilta.

6.1 Cockerspanieli metsästyskoirana ja koulutus metsästykseen

Cockerspanieli ei ole seurakoira, vaikka sitä nykyisin sellaisena pidetään. Rotumääritelmä mainitsee cockerin olevan "iloinen ja vankka metsästyskoira". Se että cockeri on metsätyskoira tulisi ottaa huomioon sitä hankittaessa. Cockeri tarvitsee runsaasti liikuntaa ja virikkeitä. Onnellinen on se cockeri, jonka isäntä tai emäntä ottaa sen mukaan syksyllä metsälle.

Cockeri on siis englantilainen lintukoira, joka on aikojen kuluessa jalostettu ylösajamaan ja karkoittamaan lintuja ja kaniineja. Rodun nimi tulee lehtokurpasta, joka on englanniksi woodcock. Cockeri on erityisesti kehitetty tiuhaan ja peitteiseen maastoon. Niillä onkin yleensä voimakas taipumus tunkeutua kasvillisuuden alle ja mitä tiuhempaa kasvillisuus sen parempi se on koirasta. Oikein koulutettu cockeri sopivasta suvusta on eräs käyttökelpoisimmista koirista, joka metsästäjällä voi olla. Se on innokas ja peloton sekä maastossa että vedessä. Sillä on hyvä nenä sekä karvaiselle että höyhenriistalle. Cockeria käytetään myös noutavana koirana. Pienestä koostaan huolimatta sillä riittää yleensä voima ja itseluottamus fasaanikukkojen ja rusakoiden kantamiseen.

Spanielimetsästyksessä koira hakee riistaa tiuhalla siksak-kuviolla metsästäjän edessä haulikonkantaman sisäpuolella (mieluiten alle 15 m). Cockerin haku on pyörivämpää kuin sukulaisensa springerspanielin. Haun tulee kattaa koko kuljettu maasto niin, ettei mikään kohta jää tutkimatta. Lintua ajatellen spanielimetsästys perustuu siihen, että uhka tulee laajalta alueelta. Lintu ei siis tällöin tiedä, mistä suunnasta koira tulee ja painautuu täten tuikasti maahan. Tähän liittyy olennaisena osana koiran riittävä nopeus, joka pitää uhkaa yllä. Oikea hakunopus olisi kevyt laukka. Kun koira osuu linnulle (kaniinille, jänikselle, rusakolle) se ajaa sen liikkeelle ja pysähtyy siihen. Pysyhtymien on tärkeää siksi, ettei koiraan osuisi hauleja. Mikäli saalista saadaan, voidaan antaa koiralle lupa lähteä noutoon. Tällä samalla periaatteella voi cockeria käyttää vesilinnustuksessa. Tällöin haku tapahtuu rannassa ja rantavedessä kahlaten ja uiden.

Cockerspanielin kouluttaminen metsästykseen ei eroa muiden spanielirotujen kouluttamisesta. Cockerspanielit tosin saattavat olla individualistja ja vaatia siten enemmän lujuutta ja tahdikkuutta kuin muut spanielit.

Tärkeintä metsästyskoiran koulutuksessa on tottelevaisuus. Tottelematon koira on kouluttamaton, huolimatta siitä, kuinka upea riistanlöytäjä se onkaan. Villi ja kuriton metsästyskoira (mitä rotua tahansa) on enemmänkin riesa kuin siunaus metsätystilanteessa. Se ehkä kehittää hyvän nenän ja löytää paljon riistaa, mutta useammin se enemmänkin pilaa, kuin auttaa karkoittaessaan riistaa liian kaukaa. Tämä on erityisesti totta villeissä spanieleissa.
Cockerit ovat usein voimakastahtoisia ja siksi tarvitsevat erityistä huomiota alkuopetuksessa ja tottelevaisuuskoulutuksessa. Kouluttajan tulee olla luja, mutta lempeä ja erittäin kärsivällinen. Tämä tarkoittaa, että on sitä parempi, mitä vähemmän on rangaistuksia. Tämä ei tarkoita sitä, että rangaistukset tulee kokonaan unohtaa. Rankaiseminen harkitsemattomasti ja näyttämättä, missä virhe on, kehittää kahden tyyppisiä koiria: arkoja tai kovia itsensä miellyttäjiä.

6.1.1 Varsinainen opetus

Pennulle tulee opettaa sen nimi. On myös hyvä opettaa se tulemaan luokse tietyllä vihellyksellä. Yleisimmin käytetyt ovat joko kaksi lyhyttä vihellystä tai lyhyiden vihellysten sarja. Kutsua kannattaa vahvistaa kutsumalla koiraa nimeltä, viheltämällä ja palkitsemalla namilla. Tämä saa aikaan nopean assosiaation nimen, vihellyksen ja jonkin miellyttävän välillä. Mikään ei ole niin mukavaa pennuille kuin jokin syötävä. Anna pennun juoksennella ympäriinsä ja kutsu sitä sitten nimeltä samalla viheltäen. Kun pentu tulee, niin kehu sitä kovasti ja rapsuttele korvien takaa. Itsepäisissä tapauksissa juokse pennun ohi toistaen pennun nimeä ja vihellystä houkutellen sitä tulemaan luoksesi. Älä kuitenkaan tässä vaiheessa kutsu pentua luoksesi, kun sillä on jotain erittäin mielenkiintoista tekemistä. Odota, että sen huomio kiinnittyy sinuun. Opeta luoksetulo täysin varmaksi. Se vaatii satoja toistoja, mutta on sen arvoista.
Pieni dami (esim. pieni pallo, vanha hanska tai täytetty kaninnahka) voidaan esitellä pennulle, kun luoksetulo on opittu. Useimmilla cockereilla on luontainen noutamisvaisto. Kun heität damin pienen matkan päähän, niin varmasti nuorinkin pentusi juoksee sen luokse ja ottaa sen suuhunsa. Kun näin tapahtuu, niin kutsu pentu heti luoksesi nimellä ja viheltäen. Sinun kannattaa kyykistyä, ettet vaikuta liian isolta ja pelottavalta pennun mielestä. Vältä myöskin tuijottamsta pentua silmiin. Kehu sitä ja pidä hyvänäsi. Anna sen olla ylpeä "saalistaan". Ota se hyvin varovaisesti ja käytä vain pientä puristusta, jos se vastustaa luovutusta. Jos pentu mieluummin juoksee damin kanssa pois omaan koriinsa tms. täytyy olla sitä ovelampi. Siirry sen eteen (vaikka ihan koriin asti istumaan ja kutsu se luoksesi, kehu sitä ja ota sitten dami hellästi pois. Jos yrität ottaa sen pois liian nopeasti, pentu saattaa oppia kiertämään ympyrää ympärilläsi, mitä pitää kaikin keinoin välttää. Älä napaa esinettä pennulta tai jahtaa sitä. Niin tekemällä saat vain hallaa aikaiseksi. Hyvä, siisti tuominen on hyvin tärkeää harjoitetulle metsästyskoiralle.

Aluksi pennun voi antaa heti juosta noutamaan heitetty dami. Jatkossa sen tulisi kuitenkin istua heitettäessä ja noutaa vain luvan kanssa. Tätä ei voi opettaa ennen kuin pentu on oppinut istumaan käskystä. Se onkin seuraava tärkeä askel koulutuksessa. Damiharjoituksia ei tässä vaiheessa saa tehdä liikaa (1-3 kertaa riittää). Niitä tulisi tehdä vain sen verran, että innostus ja halu palata säilyy. Kun pentusi kasvaa isommaksi ja alkaa osata, voit muunnella harjoitusta heittelemällä damia piiloon. Nosta vaikeustasoa pikkuhiljaa: korkeaan heinikkoon, risukkoon tms. Näin vahvistat metsästysviettiä, rakkautta pöpeliköihin ja nenän käyttöä. Harjoituksista kannattaa tehdä vaihtelevia. Tällöin koira ei kyllästy.
Pennun ollessa noin puolen vuoden ikäinen, sen pitäsi olla riittävän rohkea kestääkseen kunnon tottelevaisuuskoulutuksen. On tietysti yksilöllisiä eroja ja siksi ei mitään nopeaa ja varmaa sääntöä iästä ei voi antaa. Rohkeat pennut voivat aloittaa varhaisemmin kuin ujot. Erittäin hermostuneet koirat tulisi jättää rauhaan, kunnes ne ovat 8-9 kk vanhoja. Joka tapauksessa sinun tulisi tehdä kaikkesi valaaksesi itsevarmuutta ja rohkeutta pentuun. Ota se mukaansi minne menetkin. Anna sen tutustua ihmisiin ja asioihin, jotta sen itseluottamus kasvaisi. Näin ei käy pennulle, jos sitä pidetään tiukasti muusta maailmasta erossa. Tietenkään sinun ei pidä mennä toiseenkaan ääripäähän ja antaa kaikkien häärätä pennun kanssa ja kosketella sitä. Terve maalaisjärki tässäkin asiassa on hyvä.

6.1.2 Istuminen käskyllä

Tottelevaisuusopetuksen ensiaskel on Istu!-käsky. Pennun opettaminen istumaan on erittäin tärkeätä ja se tulee tehdä huolellisesti. Pennulle kannattaa opettaa istuminen sanalla Istu!, yhdellä pitkällä pillin vihellyksellä ja ylöskohotetulla kädellä (eli kolmella eri käskyllä). Spanielin tulee istua myös laukauksesta. Olet jo varmasti kokeillut koirasi laukauksensietoa, niin ettei se ole paukkuarka. Spanielit ovat äärimmäisen harvoin paukkuarkoja. Starttipistooli on tässä erinomainen apu. Tässä tarvitset avustajan, joka ampuu sinun keskittyessäsi koiraan. Ensiksi laukaistaan kaukaa ja sitten lyhennetään välimatkaa pikkuhiljaa. Kun istuminen käskystä on opittu, niin istuminen välittömästi laukauksesta pitää opettaa tarkasti.

Talutin on hyödyllinen varhaisopetuksessa. Esimerkiksi niin kutsuttu noutajahihna on hyvä. Panta pujotetaan koiran pään yli ja pikkuhiljaa se opetetaan kulkemaan ilman viivyttelyä tai vetämistä. Pentu saattaa olla vastahakoinen ensialkuun, mutta pennut tulee opettaa pantaan ja taluttimeen jo nuorena. Tämä on avuksi kun todellinen koulutus alkaa. Jos koira alkaa vetämään, niin pysähdy ja vaihda suuntaa. Toista niin monta kertaa kuin tarpeellista.

Istumisen opetus kannattaa aloittaa jo pienenä. Helpoiten se voidaan opettaa, kun on ruoka-aika. Kutsu pentu syömään ja liikuta ruokakippoa sen pään yli niin, että se joutuu istumaan. Sillä hetkellä kun sen takapuoli osuu maahan, sano Istu!. Saman tempun voi tehdä myös makupaloilla. Kun koira on oppinut istumaan kotona, siirrä harjoittelu ulos. Kävelytä pentuasi hihnassa vasemmalla puolellasi pihallasi tai pellolla kaukana kaikesta häiritsevästä. Kävele eteen päin, pysähdy, nosta oikea kätesi ylös ja anna käsky Istu! Mikäli se ei tottele, niin paina se hellästi kädelläsi takapuolen päästä istumaan. Suorista selkäsi hitaasti ja seiso paikallasi. Jos pentu liikahtaa, käytä hihnaa pakottaaksesi se takaisin istumaan. Pidä sitä hetki paikallaan (muutama sekuntti riittää aluksi), taputa sitä ja jatka kävelyä. Toista harjoitusta noin 5-10 minuutin ajan.

Opetustuokiot kannattaa pitää aluksi lyhyinä. 10-15 minuuttia on sopiva aika, muutoin koira saattaa pitkästyä ja menettää kiinnostuksensa. On parempi antaa kaksi tai kolme lyhyttä opetutuokoita kuin yksi ylipitkä. Pitkästynyt pentu ei opi kunnolla.

Jos pentusi oppii istumisen nopeasti, niin sinun ei tarvitse joka kerta antaa sille syötävää palkintoa. Jos pentu taas on vastahakoinen, voit kannustaa sitä nameilla, jos se todella näyttää tarpeelliselta. Lahjominen kannattaa kuitenkin hylätä kokonaan, mikäli se on mahdollista. Pentu arvostaa suuresti taputuksia ja kehuja.

Seuraava askel harjoituksissa on on saada pentu istumaan paikallaan ja lähtemään liikkeelle vain käskystä. Tämä voidaan aloittaa heti, kun pentu on oppinut istumaan käskystä ja vihellyksestä. Hyvin nopeasti pentu oppii reagoimaan ilman sanallista käskyä. Taluttimen voi hylätä koulutuksen edistyessä. Useimmat pennut luonnollisesti yrittävät seurata ohjaajaansa, kun tämä liikkuu pois päin. Tässä sinun kärsivällisyyttäsi testataan. Jos pentusi liikkuu peruttaessasi, toistat käskyn Istu! ja asetat sen istumaan alkuperäiseen paikkaan. Tämä tulee tehdä joka kerta, kun se liikahtaa, ilman poikkeusta.

Heti kun pentu näyttää tietävän, mitä haluat, niin yritä peruuttamisen sijasta kävellä pois päin. Tämä mitä todennäköisimmin johtaa ongelmiin. Ole kärsivällinen ja sinnikäs. Muutaman oppitunnin jälkeen sinun tulisi pystyä kävelemään pois pennun luota sen istuessa paikallaan. Jos istutat alusta alkaen pennun joka kerta takaisin, kun se liikahtaa, niin vahvistat sillä myös johtajuuttasi. Jos laiminlyöt sen kerran tai pari, niin se rohkaistuu toistamaan rikkeensä. Se saattaa menettää kunnoituksen koiran ja ohjaajan välistä sidettä kohtaan. Tällöin onnistumisen mahdollisuus pienenee. Cockerspanielit ovat luonnostaan vilkkaita eläimiä ja ovat useimpien kouluttajien mielestä vaikeampia saada kuriin kuin monet muut metsästyskoirat. Sitkeys palkitaan ja cockerin kouluttamisessa ei aika ainakaan tule pitkäksi.

6.1.3 Istuminen matkan päästä

Kun pentusi istuu käskystä varmasti jääden istumaan paikalleen, kun kävelet pois päin tai kun piiloudut, voit opettaa sen istumaan matkan päästä. Joskus koira istuu käskystä/vihellyksestä jopa matkan päässä yksinkertaisesti siksi, että olet opettanut sille niin hyvin ajatuksen käskyn ja istumisen välillä. Istuta koirasi ja kävele n. 10-15 m päähän ja vihellä se luoksesi. Anna sille uusi käsky istua, kun se on ottanut muutaman askeleen. Kun tämä onnistuu, kävele koirasta pois päin ja toista. Tämän jälkeen anna sen juoksennella edessäsi ja laita se istumaan, missä tahansa se sinuun nähden onkaan. Mikäli pentu on kovin vallaton, voit käyttää liinaa apunasi. Se on n. 10-15 pitkä naru ja siihen kannattaa solmia solmuja pitkin matkaa. Sen voi antaa raahautua koiran perässä koiran ollessa vapaana. Kun annat istu-käskyn, niin astu sen päälle ja se pysäyttää pennun nykäisyllä. Liinaa voi myös käyttää varhaisopetuksessa estämään pennun karkaamista kotiin (niin kuin jotkut saattavat tehdä).

6.1.4 Rauhallisuus damia heitettäessä

Tästä lähtien pennun ei saisi antaa syöksyä damin perään. Pidä aluksi pentusta hellästi kiinni, kun heität damin. Pidä sitä hetken paikallaan, ennen kuin annat sille luvan noutaa. Pidennä paikallaanoloaikaa vähän kerrallaan. Toista harjoitusta, kunnes pentu pysyy paikallaan ilman kiinnipitämistä.. Ole kuitenkin tarkkana niin, että voit estää sitä syöksymästä noutoon. Pidä sitä paikallaan istumassa jonkin aikaa, ennen kuin lähetät sen noutoon. Käytä aina samaa sanaa esim: Nouda!, Etsi! tai Katosi! Hae! Pääasia on, että se on sinulle luonteva sana, joka ei unohdu kiiressäkään.

Tottelevaisuus koulutukseen kannatta uhrata paljon aikaa. On nimittäin jo puoli voittoa, kun koira on perusteellisesti pohjakoulutettu. Hyvälle cockerille maastotyöskentely riistan parissa tulee luonnostaan. Mutta se on hyödytöntä, mikäli koirasi ei ole hallinnassasi ja työskentelee vain itselleen, ei sinulle.

6.1.5 Istuminen laukauksesta ja noutoharjoittelu

Seuraavaksi sinun tulee opettaa pentusi istumaan laukauksesta. Käytä starttipistolia tai ampuma-asetta. Anna istumiskäsky ja ammu välittömästi ilmaan. Muutaman harjoituskerran jälkeen laukaus toimii merkkinä istumiselle. Myöhemmin (tositoimien alettua) saatat huomata, että koirasi mieluummin seisoo, kuin istuu laukauksesta. Se on ihan hyvä, kunhan se ei liiku. Tosin istumisen vaatiminen on parempi. Luonnollisesti laukausharjoituksia ei pidä tehdä, ennen kuin pentu on täysin varma ja peloton.

Vakautta voidaan harjoitella heittämällä damia. Ammu ilmaan saman aikaisesti, kun dami on ilmassa. Näin simuloit oikeaa tilannetta. Lähetä koira noutoon, kun se on istunut ensin. Kun edistystä on tapahtunut, voidaan harjoitusta vaikeuttaa pidemmällä heitolla ja maaston haastavuudella. Kutsu aina koira viheltämällä takaisin juuri sillä hetkellä, kun se kumartuu poimimaan damin suuhunsa. Toinen tapa on haun aikana heittää dami ja viheltää koira istumaan välittömästi. Tämän jälkeen haet itse damin pois, koiran istuessa odottamassa. Ja sitten haku taas jatkuu.
Tässä vaiheessa voidaan tehdä pennulle keinotekoisia laahausjälkiä. Tulevaisuudessa se saattaa nimittäin joutua jäljestämään haavoittunutta lintua. Jälki tehdään aluksi myötätuuleen. Se tulee tehdä niin, ettei pentu näe. Kiinnitä dami naruun ja vedä sitä perässäsi. Jätä dami sitten jäljen päähän. Toinen vaihtoehto on, että avustaja pitää pitkän narun toisesta päästä kiinni ja sinä toisesta damin ollessa kiinnitettynä keskelle. Tällöin ette sotke laahausjälkeä omalla hajullanne. Kun kokemus kasvaa, voidaan käyttää kuolleita kaneja ja lintuja damin asemesta.
Vaativampia noutoharjoituksia voit tehdä, kun pentu on todella tottelevainen. Näihin harjoituksiin kuuluu pennun istuttaminen ja sinun käveleminen kauemmaksi heittämään damia sekä "palaa takaisin"-harjoitus. Pudota dami pennun nähden ja kävelytä sitä sitten eteen päin. Lähetä koira sitten takaisin noutamaan se. Toista tätä pidentämällä välimatkaa. Kun se on tämän oppinut, älä anna sen nähdä kun dami putoaa ja lähetä se sitten sokeaan noutoon. Vihellä koira takaisin, kun se poimii damin ylös. Metsällä koira usein joutuu noutamaan linnun, jonka putoamista se ei ole nähnyt. Tämä harjoitus rohkaisee myös nenän käyttöä ja nopeaa palaamista. Mikäli todella haluat viimeistellä koirasi suorituksen, niin käske koira istumaan sen ollessa matkalla noutoon. Käytä liinaa apuna tarvittaessa. Tämä harjoitus auttaa saamaan koiran vielä parempaan hallintaan. Koira, joka voidaan noudossa pysäyttää ja uudelleen suunnata, on erinomaisesti koulutettu.

Käytä selkeitä käsimerkkejä auttaaksesi koiraasi, niin paljon kuin on mahdollista, erityisesti noutosuunnan ollessa kyseessä. Käsimerkit opetat helpoiten koiralle niin, että laitat koiran istumaan eteesi. Peruutat sen luota n. 5m ja heität yhden damin itsesi oikealle puolelle takaviistoon (jotta pystyt estämään väärälle damille menon) ja toisen vasemmalle puolelle. Lähetä se sitten oikealle ensimmäiselle damille. Näytä selkeästi oikealla kädelläsi mihin suuntaan haluat sen menevän ja sano Oikealle! Ole valmiina puuttumaan, mikäli se haluaa lähteä vasemmalle. Kun se on noutanut oikeanpuoleisen damin, voit lähettää sen noutamaan vasemmanpuoleisen. Tätä harjoitusta voi myös käyttää taakselähetyksen opettamiseen. Laita koira istumaan ja heitä dami sen taakse. Näytä selkeästi kädellä heilauttamalla ja sanomalla Taakse! tai Back!, mitä haluat koiralta. Sitten voit tehdä harjoituksen kolmella damilla jne.

6.1.6 Vedestä noutaminen

Jokainen noutajan nimen arvoinen metsästyskoira joutuu kohtaamaan veden ja noutamaan sieltä. Suurin osa cockereista menevät nopeasti veteen ja rakastavat vesityöskentelyä. Veden esittely tulee tehdä lämpimänä päivänä ja pentua ei saa missään nimessä pakottaa. Valitse lampi, järvi tai joki, jossa on matalat rannat. Heitä pallo tai dami veteen vähän matkan päähän. Jos tämä ei toimi, heittele veteen jotain syötävää tai käytä esimerkkinä hyvää vesityöskentelystä pitävää koiraa. Astu itse veteen ja kahlaa. Tee mitä tahansa, mikä kannustaa pentua ja vahvistaa luottamusta veteen. Kun pentu sitten ui, kannusta sitä eteen päin kunnes näet, että se tietää mistä on kysymys. Sitten opeta se uimaan veden yli toiselle puolelle noutamaan damia. Oikea taktiikalla ja sitkeydellä onnistut melko varmasti. Täysin vettä pelkäävät cockerit ovat harvinaisia. Sinun tulee olla vain kärsivällinen ja lempeä.

6.1.7 Riistan esittely

Kaikki harjoittelu on tähän mennessä tehty keinotekoisesti damin avulla. Damin kokoa on kasvatettu pikkuhiljaa niin, että pentu on valmis noutamaan luonnollisen kokoista riistaa. Vaihto ei siten rasita pienen cockerin niskalihaksia ja aiheuta huonoa saaliin noutoa. Ensimmäisten lintujen tulee kylmiä ja kohtuullisen ehjiä ja verettömiä. Ensimmäiseksi pudota lintu koiran nähden, samalla tavoin kuin olet tehnyt damin kanssa. Kävelytä koiraa eteen päin ja lähetä koira sitten noutamaan. Vihellä koira takaisin, kun se kumartuu pomimaan linnun. Jos se epäröi, niin juokse pois päin niin kuin varhaisissa harjoituksissa. Pentu saattaa kieltäytyä ottamasta lintua suuhunsa tai alkaa leikkimään sen kanssa. Ota tällöin lintu, heitä se niin kuin dami ja juokse pois päin. Kutsu koira luoksesi, kun se kumartuu poimimaan. Harvat cockerit kieltäytyvät noutamasta riistaa pienen harjoittelun jälkeen. Ne, jotka kieltäytyvät tarvitsevat erityisopetusta, josta ei voida tässä puhua tilan puutteen vuoksi. Jos vaikeuksia ilmenee, tulisi terveen maalaisjärjen näyttää suuntaa.

Kun pentu on tottunut kylmän riistan noutoon, eikä yritä leikkiä sen kanssa tai purra sitä, voidaan sille kokeilla lämmintä riistaa samalla tavalla. Muista aina kiiruhtaa koiraa vihellyksellä ja kutsumalla sitä juuri, kun se kumartuu ottamaan riistan suuhun. Silloin sillä ei ole aikaa jäädä leikkimään saaliin kanssa. Jälkiharjoituksia, joita tehtiin damin kanssa, voidaan nyt soveltaa kuolleella riistalla.

6.1.8 Riistan etsiminen ja vakaus

Cockerspanielimme, jolle on opettu edellä olevat asiat, tarvitsee nyt opetusta riistan haussa. Spanielit ovat luontaisia riistan etsijöitä ja oppivat nopeasti peittämään hakualansa systemaattisesti vain pienellä ohjaajan avustuksella. Käytä erityistä käskyä hakuun esim. Etsi! On tärkeää, että spanieli hakee aseen kantaman sisällä. Kun se on noin 15 metrin päässä, kutsu sitä ja heilauta kättä toiseen suuntaan saadaksesi sen hakemaan toiseltakin puolelta. Kävele rauhallisesti ja hitaasti eteen päin ja pidä koiran liikkeessä. Tässä vaiheessa kannattaa itsekin kävellä siksakia. Pentua voidaan käskeä istumaan pillillä (yksi lyhyt vihellys), kun se lähestyy kantaman ulkorajaa toisella puolella. Sen jälkee heilautetaan kättä toiselle puolelle. Näin saadaan se muuttamaan suuntaa. Jos pentu karkaa liian kauaksi, vihellä se takaisin normallilla Tänne!-vihellyksellä ja peräänny itse.

Ihanteellinen paikka tällaisille lyhyille hakuharjoituksille on pieni niitty, jossa on karkeaa ruohikkoa tai kevätviljaa. Sen tulisi olla sellainen paikka, missä pennun voi nähdä vaikeuksitta. Siellä tulisi olla myös tarpeeksi matalaa pusikkoa kiinnostuksen herättämiseksi. Luonnollisesti on etu, jos siellä on riistan hajuja. Toivattavaa kuitenkin olisi, ettei riistaa olisi kuitenkaan läsnä. Tavoitteena on kuitenkin pennun saaminen vakaaksi. Vahinkoylösajo voi pilata tulevaisuuden toiveet vakaudesta, joten muutaman oppitunnin jälkeen on aika esitellä pennulle riista. Vie koirasi maastoon, jossa tiedät olevan riistaa. Tässä vaiheessa lienee parasta, että koirasi on liinan päässä, jotta pystys puutumaan tilanteeseen, mikäli koira meinaa lähteä jahtaamaan jänistä tai lintua. Pysäytä koira ylösajoon ja pidä se paikallaan n. minuutin ajan. Ja laita koira uudelleen hakuun. Toista mikäli riistaa taas löytyy. Harjoittele tätä kunnes koira pysähtyy riistatilanteeseen. Mikäli koira on opetettu kunnolla istumaan, niin se tekee sen ilman liinaakin. Kun koira osoittaa ymmärtävänsä idean, vie se maastoon, missä on kaikenlaista riistaa. Laita se hakemaan ja ammu laukauksia sen yli. Älä ammu tappaaksesi ennen kuin olet täysin varma sen reaktioista ja tunnet itsesi varmaksi sen vakaudesta.

6.1.9 Ensimmäinen metsästyskokemus

Sen on parasta tapahtua yksin tai ystävän kanssa, joka ampuu kun sinä ohjaat. Laita pentu hakemaan maastossa ja käske se istumaan kun riista nousee ja ammutaan. Älä lähetä sitä noutamaan, mikäli se osoittaa pienintäkin epävarmuutta. Ensimmäiset noudot metsällä tulee olla kohtuullisen helppoja. Vältä lähettämästä sitä noutamaan lintuja, jotka ovat avoimella paikalla ja koiran löydettävissä pelkän näköaistin avulla. Tämä vain lisää epävarmuutta. Älä lähetä sitä linnun perään, jossa on mitään elonmerkkejä, ennen kuin se noutaa varmasti kuolleet. Tarkkaile aina ja vihellä se takaisin, kun pää kumartuu nostamaan saaliin. Pidä koira pudotettuna puoli minuuttia tai kauemmin jokaisen laukauksen jälkeen ja lähetä se sitten merkillä noutoon.

Kun kokemus karttuu kuolleiden lintujen ja kanien osalta, koira voidaan lähettää noutamaan haavoittuneet ja juoksijat. Vältä lähetämästä koiraa niiden perään, kun ne ovat näkyvissä. Älä pety varhaisiin epäonnistumisiin tai kovasuisuuden merkkeihin. Juoksijoiden noutaminen kehittyy kokemuksen karttuessa ja monet nuoret koirat riepottelevat ensimmäsiä lintujaan ja kanejaan. Tee kuitenkin kaikkesi saadaksesi koirasi takaisin luoksesi, kun se kumartuu poimimaan saliin ylös. Vihellä se luoksesi ja juokse tarvittessa pois päin. Siksi sinun tulisi aina seurata koiraasi, kun se noutaa pusikoissa. Älä kuitenkaan mene sen luokse. Yritä nähdä mitä siellä tapahtuu ja vihellä se luoksesi palaten itse lähtöpaikkaasi. Älä anna koiran hakea kaikkia ampumiasi lintuja tai kaneja. Valitse vain ne, jotka vaativat nenän käyttöä ja tiheikössä etsimistä. Nouda itse helpot saaliit koirasi itse odottaessa istuen.
Koirasi on nyt jo melkein koulutettu ja se vaatii vain enemmän kokemusta. Jos sinulla on oikea koira ja opetat sitä oikealla tavalla, niin harjoittelu on helppoa. Tosin pieniä asioita nousee varmasti esille huolimattomuudesta johtuen.

6.1.10 Ehdotuksia ja neuvoja

1.Valitse pentu sellaisista vahemmista, jotka ovat metsästyskäytössä ja/tai joiden suvuissa on metsästyskokeissa käyneitä.
2.Aloita nimen opetuksella ja pienellä damilla niin aikaisin kuin on mahdollista.
3.Vältä tiukkuutta, kunnes olet varma, että koirasi kestää sen. Yritä ajatella kuin koira ja kun asiat menevät pieleen, koeta nähdä tilanne koiran näkökulmasta. Korjaa tilanne heti. Rangaistusta tulisi käyttää vain silloin kuin se on todella tarpeellista. Sen tulee tapahtua juuri siinä paikassa, missä koira teki väärin tai juuri kun rike on tapahtumassa.
4.Muista, että vaikka harjoituksia voi varioida, ne tulee tehdä oikeassa järjestyksessä ja uutta ei saa aloittaa, ennen kuin koira hallitsee täysin edellisen. Älä tee sitä virhettä, että kiirehdit pentua päästäksesi kiinnostavampiin asioihin.
5.Pysy alkuopetuksessa ja tottelevaisuusopetuksessa, kunnes sinulla todella on tottelevainen ja varma koira. Pidä harjoitukset lyhyinä 3-5 min, mutta säännöllisinä.
6.Rohkaise alusta asti nenän käyttöä ja itseluottamusta tiheässä maastossa ja vedessä. Tee siirtyminen damista oikeaan riistaan mahdollisimman vaiheittain.
7.Kun rupeat ampumaan, niin ajattele mieluummin koiraasi, kun ampumistasi. Muuten heität paljon aikaa hukkaan. Kun ase laukeaa ja saalis putoaa, ajattele ensin koiraa ja ole valmiina estämään sen ryntääminen tai jahtaaminen. Sano istu ja vihellä pilliin varmuuden vuoksi.
8.Odota aina pahinta, silloin mikään ei voi mennä pieleen.
9.Valitse käskysanat ja vihellykset ja pitäydy niissä. Käytä aina tiettyä merkkiä tiettyyn asiaan. Käytä selkeitä käsimerkkejä.
10.Harjoita pentuasi muiden koirien ja houkutusten ulottumattomissa. Jos pentu alkaa vaikuttamaan pitkästyneeltä tai rauhattomalta, lopeta harjoittelu ja anna sen levätä muutamia tunteja. Pitkästynyt pentu ei opi.
11.Ole kärsivällinen, mutta tiukka ja yritä kääntää jokainen harjoitus voitoksesi. Älä anna pennun kääntää sitä omaksi edukseen. Sen täytyy palata kotiin tuntien, että sinä olet pomo, eikä niin, että se on voittanut tahtojen taistelun.
12.Hanki kunnon harjoitteluvälineet: pilli (esim. Acmen herneetön spanielipilli (no. 210 1/2 ), talutin (esim. noutajatalutin), pentudami, tennispalloja, 3 kpl isompaa damia (n. 500 grammasia), starttipistooli. Kokemuksen karttuessa voi sitten hankkia lisää erilaisia välineitä.

Jos suunnittelet kilpailemista metsästyskokeissa, niin nämä harjoitukset pitää viedä läpi vielä huolellisemmin jos mahdollista. On paljon kisoja, joihin voit osallistua koirasi kanssa. Cockerpanieli pärjää hienosti siinä kuin muutkin noutavat spanielit. Spanielisi tulisi olla hiljainen. Äänekäs haku ei ole toivottavaa metsästyskokeissa. Huomaat varmasti, että metsästyskokeet ovat oikein mukavia ja sosiaalisia tapahtumia. Sekä sinä, että koirasi varmasti hyödytte niiden katsomisesta ja kilpailemisesta. Koeporukka on oikein ystävällistä ja halukasta auttamaan tulokkaita harrastuksessa. Lisäksi tämä auttaa cockerspanieleita rotuna, kun ne koulutetaan ja niillä osallistutaan kokeisiin. Ne ovat kuitenkin metsästyskoiria ja ansaitsevat tulla käytetyiksi sellaisina.
Kiitos P.R.A Moxonille, Kieth Erlandsonille, Mike Smithille, Andrew Robinsonille, Maria Müllersdorfille, Paul Andersonille, Tuomo Kotasaarelle, Arto Kurviselle, Juha Tuomaselle ja Pekka Korpelaiselle. Heidän kirjoituksiinsa ja ohjeisiinsa nojautuen olen kirjoittanut tämä artikkelin.

6.2 Taipumuskokeeseen harjoittelua aloittelijoille ja vähän kokeneemmillekin

Taipumuskokeissa mitataan koiran taipuksia rodunomaiseen työskentelyyn, mutta ennen sitä kannattaa kuitenkin valmistautua, ettei tilanteet tule koiralle täysin uusina. Toivottavaa oliskin, että mahdollisimman moni cockerspanieli osallistuisi taipumuskokeisiin, sillä tulos ja arvostelu on arvokasta tietoa koirasta ja rodusta.

Oikeastaan taippareihin valmistautuminen alkaa kun pentu tulee uuteen kotiin. Kun se on kotiutunut, sen elinympäristön rajoja aletaan laajentamaan. Annataan sen tutkia rauhassa pihaa ja sen ympäristöä. Myöhemmin sen kanssa mennään metsään tekemään tuttavutta kaikkia ihanien hajujen kanssa. Sitä kannattaa kannustaa tutkimaan pusikoita, ojien pohjia ja puiden alustoja, jotta erilaiset maastot ja kasvillisuus tulevat pennulle tutuksi. Samanaikaisesti se tutustutetaan ystävällisiin ja terveisiin aikuisiin koiriin. Kyllä, jo 9 vkoa vanhan pennun olisi hyvä saada muuta koiraseuraa, jotta sen sosiaalinen käyttäytyminen muiden koirien kanssa kehittyisi normaaliksi. Samoin pennun tulisi tavata vieraita ihmisiä, jotka ovat ystävällisiä, jotta tulevaisuudessa tuomaritkin olisivat koirasta mukavia kokeessa. Pienen pennun voi jo antaa oleskella valvotusti veden ääressä ja jos se ui niin erinomaista, mutta jos ei niin tee, niin sekin on hyvä. Pääasia on se, että se tottuu veteen elementtinä.

Jo pienen pennun kanssa voi tehdä noutoharjoituksia vaikkapa villasukan tai pallon kanssa. Kannusta koiraa kantamaan suussaan esinettä ja kehu kovasti, mikäli se tuo sen sinulle. Älä nappaa esinettä pois pennulta, vaan pidä sitä ensin hyvänä ja kehu kovasti ennen kuin otat esineen siltä hellästi. Älä jahtaa pentua, vaan mikäli se juoksee pois päin, niin lähde itse toiseen suuntaan, niin yleensä pentu seuraa sinua. Mikäli pennun kanssa on toimittu oikein ja siltä ei ole kovakouraisesti napattu tavaroita, se yleensä alkaa mielellään tuomaan lelujaan ohjaajalleen. Näin toimien siltä saa pois suusta ihan mitä vaan ikävääkin, kun kehutaan ja kannustetaan tuomaan ja luovuttamaan.

Opeta koira tulemaan käskystä luoksesi, sillä se on myöskin taippareissa saatava kiinni. Mikäli pentu ei heti tule luoksesi, niin älä rankaise sitä siitä, kun se saapuu. Tee luoksetulosta niin mukavaa kuin mahdollista. Cockeri on perso syötävälle ja niin pennut onkin helppo opettaa saapumaan luokse namien ja ruokakupin avulla. Anna palkinto heti, kun se tulee ja pidä sitä kovasti hyvänä. Tässä pienenä hienosäätönä voidaan koira opettaa tulemaan luokse pillin vihellyksestä. Kaksi lyhyttä on ehkä helpoin kutsuääni. Itse olen kokenut pillin helpommaksi, mutta jokainen ohjaaja varmasti löytää parhaimman tavan ohjata koiraansa.

Kun koira kasvaa, niin siltä voidaan ruveta vaatimaan enemmän. Sen kanssa kannattaa kulkea monenlaisessa maastossa ja mikäli on saatavan useammalaista lenkkiseuraa, niin kannattaa tottuttaa koiransa perässä tuleviin ihmisiin. Mikäli koira on aina yhden henkilön kanssa metsälenkillä, voi taippareissa tuomari ja ampuja tuntua koirasta kummallisilta ja sitä kautta huonontaa suoritusta. Samoin laukausta kannattaa aikaisemmin kokeilla koiralla, ettei se vallan kummastuta koiraa metsässä. Spanielithan äärimmäisen harvoin on paukkuarkoja, mutta laukauskokemattomia ne voivat olla. Tällöin voi haku muuttua jaloissa pyörimiseksi, kun koira on ymmällään siitä, mitä tapahtuu. Ehkä helpoiten laukausta voidaan harjoitella starttipistoolin avulla. Niitä ja paukkuja saa edullisesti hyvinvarustelluista urheiluliikeistä. Starttipistoolissahan on vain nalli, joka pamahtaa, joten ääni ei ole kovin paha, tosin terävämpi kun haulikosta, jolla laukaus ammutaan taippareissa. Tietysti, jos on mahdollisuus kokeilla koiralle haulikon laukausta, niin se on erinomainen juttu. Laukausten kanssa pitää kuitenkin olla varovainen ja ampua koiralle vain 2-4 kertaa kerrallan. Mikäli tarkoituksena on läpäistä taipparit, niin ihan jokunen harjoituskerta riittää, mutta jos harrastus suuntautuu enemmänkin metsästyspuolelle, niin laukauksia ja niihin istumisia pitää harjoitella enemmänkin.

Jäljestysosuudesta olen itse huomannut, että koska kysessä on laahausjälki, niin parasta harjoittelua on koiran kanssa luonnossa vapaana liikkuminen ja siellä hajujen seuraaminen. Esimerkiksi jänisten makuuiden tukiminen stimuloi koiran hajuaistia. Tietysti kannattaa olla varovainen, ettei koira lähde naapuripitäjään ajaessaan jänistä (mikä ei suinkaan ole spanielille toivottavaa). Omia laahausjälkiä voi vedellä vaikka linnun siivellä, riistapukilla (puukapula, johon kiinnitetty linnunsiivet), kaninkäpälällä ja mikä parasta, jos on mahdollista saada harjoituskani, niin sillä. Aloittaa pennulla muutamalla metrillä ja sitten kasvattaa välimatkaa, kunnes ollaan sadassa metrissä. Cockereilla yleensä on todella hyvä nenä, joten jäljestyksen pitäisi olla “helppo nakki” niille.

Seuraavaksi onkin vedestä nouto. Yleensä cockerit ovat innokkaita uimareita ja helposti kannustettavissa noutamaan vedestä. Mikäli kysessä on kuitenkin koira, joka ei ui, niin tehtävä voi olla vaativa. Koiraa ei saa missään nimessä pakoittaa veteen, eikä ainakaan heittää sitä sinne (sitäkin kuulee tehtävän). Uimisen tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Koiralle annetaan jo varhain mahdollisuus tutustua veteen rauhallisessa paikassa ja kannustetaan koiraa menemään veteen. Vastentahtoisia on saatu uimareiksi houkuttelemalla ne veteen ihmisen perässä. Noutamisesta innostuneen koiran saa usein helposti uimaan heittämällä noudettavan parin metrin päähän rantaveteen. Itse olen saanut vastentahtoisen kultaisennoutajan veteen kateuden avulla: teimme noutoharjoituksia cockereiden kanssa ja niin tämäkin aikansa seurattuaan halusi noutaa, kun muutkin niin tekivät. Tässä kannattaa edetä koiran mukaan. Ja lohduksen sana: meilläkin on cockeri, joka ei suostu uimaan. Ei siihen koko maailma kaadu.

Kun koira on saatu uimaan ja kiinnostumaan noutamisesta, niin jäljellä on vain niiden yhdistäminen. Eli heitellään riistapukkia sopivan matkan päähän rannasta ja annetaan koiran noutaa. Harjoitukset kannattaa pitää mahdollisimman lyhyinä (10 min max.). Taippareissahan riittää, että koira tuo esineen rantaan, mutta jos kiinnostusta riittää, niin näyttävämpäähän se on, jos se tuodaan käteen asti. Ja käteen se pitää tuoda, jos metsästyskokeita on suunnitteilla koiralle.

Taipumuskokeissahan koiran tulee olla sosiaalinen muille koirille ja ihmisille. Hakea riistaa maastossa riittävän hyvin ja se ei saa pelätä laukausta. Sen pitää seurata kaninlaahausjälkeä ja se ei saa pelätä kuollutta jänistä tai vaihtoehtoisesti ruveta raatelemaan sitä. Sen tulee noutaa vedestä niin, että ohjaaja saa esineen jalkojaaan kastelematta. Koiran tulee totella ja yhteistyön toimia. Taipumuskokeet ovat kiva tapahtuma, mutta kannattaa hiukan harjoitella ennen niitä, jotta saa kaiken irti eli SPA1-tuloksen eli hyväksytyn. Mikäli koiran kanssa leikin varjolla harjoiteltu, niin läpi pääsy on melko varmaa. Kun taas jos tilanne on koiralle aivan uusi, niin helposti saa sille hylätyn sieltä.

Toivottavasti ensi vuonnakin on paljon cockereita taipumuskokeissa, sillä ne ovat erinomainen tapa mitata cockeridenkin luonteita ja rodulle tyypillisiä käyttöominaisuuksia. Ilman hyvää luonnetta ja kunnollisia käyttöominaisuksia cockeri ei ole kunnon cockeri. Ja mikäli rahkeet riittää, niin siitä vain jatkamaan uraa metsästyskokeiden puolella!

Onnea tuleviin taippareihin!

6.3 MEJÄ- Metsästysjäljestys

Jäljestämisen alkeet
On hyvä aloittaa koiran jäljestämiskyvyn harjoittaminen jo nuoren koiran kanssa. Toki vanhemman koirankaan opettaminen ei suinkaan ole myöhäistä. Koulutus aloitetaan totuttamalla pentu liikkumaan metsässä ja tekemällä pennulle veren tuoksu tutuksi. Lyhyitä harjoitusjälkiä voidaan tehdä jo hyvinkin nuorelle pennulle. Vältä kuitenkin liian tiheää harjoittelua nuoren koiran kanssa, sillä se voi pilata koiran haluan jäljestää loppulliesti.
Jälki vedetään metsään käyttäen sientä, joka on sidottu naruun. Sieni on kasteltu verellä .Jälki merikitään itseä varten esimerkiksi krepillä riittävän selvästi. Aluksi jäljen tulee olla lyhyt, vain muutaman metrien pituinen riittää. Tärkeää on, että koira oppii ymmärtämään tehtävän seurata verijälkeä. Mikäli se poikkeaa siltä muiden hajujen kiinnostaessa, se palautetaan jäljelle ja sitä kehutaan ja kannustaan eteenpäin.
Koiran tulee olla halukas seuraamaan jälkeä, joten jäljen päähän laitetaan jotain todella kiinnostavaa: makupala, lelu, nahan pala, jänis, kani jne. Jäljen pituutta lisätään vähitellen ja siihen tehdään kulmia koiran kokemuksen ja varmuuden karttuessa. Tällöin koiran sanallista kannustamista vähennetään ja koiran itseluottamus omiin kykyihinsä lisääntyy. Anna jäljen vanheta kunnolla ja vähennä verimäärää, kun kokemus karttuu. Aivan tuoretta jälkeä ei koiran kanssa kannata mennä, sen olessa koiralle vaikeampi kuin vanhemepi jälki.
Kannattaa harjoittella kunnolla, ennen kuin mennään kokeeseen testaamaan koirasi jäljestämistaipumuksia. Harjoittelu on sekä hauskaa että tarpeellista. Mikäli on mahdolista kannattaa osallistua kerhojen harjoituksiin tai pyytää ensimmäisillä kerroilla kokeneempaa harrastajaa auttamaan ja neuvomaan.
Koe

Kokeen tehtävä on testata ja arvioida koiran kykyä seurata haavoitetun riistaeläimen jälkeä. Kokeessa on kaksi luokkaa, avoin ja voittajaluokka. Koemuodosta voi koira myös saavuttaa jäljestämisvalion (FIN JVA) arvon SKL-FKK:n sääntöjen mukaisesti.
Verijälki
Tehdään keinotekoisesti naudan tai hirvieläimen verellä mieluiten riistarikkaaseen maastoon. Jälkien pituus on 900-1400 m luokasta riippuen ja verta käytetään 1/3 litraa. Aika jäljen verettämisen ja jäljestämisen välillä tulee olla vähintään 12 tuntia AVO-luokassa ja 18 tuntia VOI-luokassa. Jokaisella koiralla on oma jälki, joka arvotaan kokeen alussa. Jälki on piilomerkitty maastoon siten, ettei koiran ohjaaja tiedä sen sijaintia. Tuomarin apuna maastossa on opas eli henkilö, joka on tehnyt kyseisen jäljeni. Tuomari seuraa koiran työskentelyä koko jäljestyksen ajan ja arvioi näin koiran kykyä suoriutua tehtävästään.

Jäljestys

Jäljestävä koira on kytkettynä 6 metrin pituiseen jäljestysnaruun ja ohjaaja seuraa koiraa narun matkan päässä. Jotta koira saisi 1. palkinnon, sen tulee jäljestää täysin itsenäisesti jälki alusta loppuun sallitussa ajassa (enintään 45 minuuttia) ja osoittaa ohjaajalle selvästi kaato. Lisäksi koiran tulee koko kokeen ajan osoittaa erinomaista työskentelyä.
Koiran käyttäytyminen riistaa kohtaan testataan myös. Jäljen päässä olevana kaatona käytetään vastateurastettua tai tuoreena pakastettua, sulatettua kania tai jänistä (nyt kokeiden sääntöjä ollaan uudistamassa, joten kaato saattaa muutua hirvieläimen sorkaksi). Riistaa raatelevaa tai sitä pelkäävää koiraa ei palkita.

Koiran harhautuessa jäljeltä, sen tulee itsenäisesti palata sille uudelleen. Mikäli tuomari joutuu palauttamaan koiran jäljelle, seuraa siitä automaattisesti palkintosijan pudotus ja kolmannen hukan tapahduttua koiraa ei enää voida palkita.

Koiran laukauksensieto testataan myös jokaisen kokeen alussa koirien ollessa kytkettynä jälkinaruunsa ja ohjaajan ollessa noin 10 metrin päässä koirasta. Laukaus ammutaan haulikolla 25 metrin etäisyydeltä koirasta. Mikäli koira pelkää laukausta, koe keskeytetään.

Arvosteluperusteet
Pisteet
Jäljestämishalukkuus
0-6
Jäljestämisvarmuus
0-12
Työskentelyn etenevyys
0-10
Lähdön, katkon ja kulmien selvittämiskyky
0-14
Käyttäytyminen kaadolla
0-3
Yleisvaikutelma
0-5

Verovapaus
Todistettavasti jälkityöskentelyssä testatulle koiralle, jonka ohjaaja on myös koulutettu, voidaan myöntää vapautus koiraverosta määräajaksi. Asiasta annetussa laissa mahdollistetaan myös monirotuisten koirien verovapauden saavuttaminen jälkikoirina.
Todistettavasti käytännön tuloksellinen jäljestystilanne on yksi näyttö koiran taipumuksista ja jäljestämiskokeiden pohjalta tehty "pitkäjälki" eli verovapausjälki toinen. Pitkäjälki on 2 500 metriä pitkä, verimäärä on 2/3 l ja jäljestysaika 1,5 h. Muilta osin se vastaa VOI-luokan jälkeä ja arvostellaan sen mukaisesti. Pitkälle jäljelle voi osallistu myös monirotuinen koira, jonka tulos on joko hyväksytty tai hylätty. Edellä mainitun lisäksi vaaditaan koiran ohjaajalta riistanhoitopiirin ja kennelpiirin yhteistyössä järjestämä kurssi.

6.4 TOKO, mitä se on?

Tokokoulutuksen eli tottelevaisuuskoulutuksen tarkoituksena on opettaa koiralle hallittua käytöstä sekä ohjaajalle koirankäsittelytaitoa. Tämä onkin usein upea yhteinen harrastus ja todellinen retki koiran ajatusmaailmaan. Tottelevaisuuskokeessa testataan koulutuksen tulosta sekä koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä. Kilpaileminen on mukavaa ja haasteellista. Mikäli cockerspanielisi on oppivainen ja rakastaa puuhailla kanssasi, niin tämä voisi olla teidän yhteinen lajinne. Toki voi harjoitella ilman, että kilpailee, mutta jos kisakärpänen iskee, niin siitä vaan. Paikalliset koirakerhot järjestävät tottelevaisuuskoulutusta, joten sinne vaan mukaan harjoittelmaan.

6.4.1 Yleistä kilpailemisesta

Kaikilla roduilla (myös x-rodut on osallistumisoikeus).
Kokeisiin ei saa osallistua
- Alle 10 kuukauden ikäinen koira
- Sairas koira
- Kiimainen narttu
- Narttu 30vrk ennen odotettua penikoimista tai alle 42 vrk penikoimisen jälkeen

Tottelevaisuuskokeessa on neljä eri luokkaa, joista alin on ALO ( alokasluokka ), seuraavaksi tulee AVO ( avoin luokka ), sitten VOI ( voittajaluokka), jonka jälkeen EV ( erikoisvoittajaluokka). Siirtymiseen luokasta toiseen vaaditaan yksi 1-tulos. Nykyään on myös mahdollista kerätä koulutustunnuksia, joten tällöin viivytään luokassa kolmen ykköstuloksen verran. Alokasluokasta saatava koulutustunnus on TK1, avoimesta luokasta TK2 jne

6.4.2 Mitä kokeessa?

Kokeeseen kuuluu voimassaolevien sääntöjen mukaiset liikkeet, tällä hetkellä ALO ja AVO luokissa on yhdeksän erilaista liikettä, VOI: ssa ja EV : ssa kymmenen.

Yleisin ja vaativin suoritus on seuraaminen, jossa koiran tulee seurata ohjaajan vasemmalla puolella noin 10 cm sivusuunnassa pitäen kontaktia. Jokaisessa neljässä luokassa on seuraamista useassa eri liikkeessä, esimeskiksi ALO:ssa koiran tulee hallita seuraaminen neljässä eri variaatiossa.
Jokaisessa luokassa koiran tulee myös suorittaa paikallaolo, joko istuen tai maaten luokkakohtaisesti, sekä luoksetulo eri muotoineen.
AVO-, VOI- ja EV-luokissa on myös nouto ja kauko-ohjaus, luokkakohtainen vaativuus huomioon ottaen.

ALO
1. Luoksepäästävyys
2. Paikalla makaaminen
3. Seuraaminen kytkettynä
4. Seuraaminen taluttimetta
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä
6. Luoksetulo
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä
8. Estehyppy
9. Kokonaisvaikutus

AVO
1. Paikalla makaaminen
2. Seuraaminen taluttimetta
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä
4. Luoksetulo
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä
6. Noutaminen
7. Kauko-ohjaus
8. Estehyppy
9. Kokonaisvaikutus

VOI
1. Paikalla makaaminen
2. Seuraaminen taluttimetta
3. Istuminen seuraamisen yhteydessä
4. Luoksetulo
5. Lähettäminen määrätylle paikalle ja luoksetulo
6. Noutaminen esteen yli hypäten
7. Tunnistamisnouto
9. Kauko-ohjaus
10. Kokonaisvaikutus

EV
1. Istuminen ryhmässä
2. Paikalla makaaminen häirittynä
3. Vapaana seuraaminen
4. Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä
5. Luoksetulo, seisominen ja maahanmeno
6. Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo seuraamaan
7. Ohjattu noutaminen
8. Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten
9. Tunnistamisnouto
10. Kauko-ohjaus


TVA
Koirasta tulee TVA sen saatua EV:sta kolme 1-tulosta (+ näyttelyistä vähintään arvosana H eli hyvä).

6.5 Agility
Agilityn idea on, että ohjaajasta ja koirasta koostuva pari suorittaa esteradan virheittä mahdollisimman nopeasti.

6.5.1 Kenelle agility sopii?

Agility soveltuu lähes kaikille koirille. Ainoastaan selkä- tai nivelvaivaiset sekä erittäin ylipainoiset ovat riskiryhmää. Nuorille pennuille lajia ei voi suositella. Cockerspanieli suositellaan lonkkakuvattavan, ennen kun harjoittelu todenteolla aikaa. Agilityn voi aloittaa koira on psyykkisesti aikuinen ja kestää myös valmennuksen. Ohjeisarvona voi pitää, että mitä myöhemmin sen parempi. Ainakin vuoden ikä on suositeltava.

6.5.2 Kuinka aloitaa agility?

Agilityssä tärkeää, että alkeisopetus hoidetaan huolella ja oikein. Ei ole aivan sama, kuinka esteet koiralle opetetaan, sillä on olemassa vääriä ja jopa vaarallisia tapoja suoriutua niistä. Aloittelevan koirakon olisikin syytä päästä esteille ainoastaan pätevän valmentajan läsnäollessa. Esteiden ei millloinkaan tulisi pitää minään leikipaikkana. Koiran kanssa tulisi jo etukäteen harjoitella kuuliaisuutta, tottelevaisuutta ja erilaisia temppuja (aina tassun antimisesta lähtien). Tällainen harjoittelu tukee niin koiran ja ohjaajan välistä suhdetta.
Kentälle voi tulla kuka tahansa ja koiran ei tarvitse osata mitään. On kuitenkin eduksi, jos se on tottunut kuunteleman käskyjä. Ollaan jo aika pitkällä, mikäli koira osaa istua, mennä maahan, odottaa ja olla käyttäytyä toisten koirien läsnäollessa. Ohjaajan ei tarvitse osata kuin kuunnella ja hallita koiransa.

Samoin kuin TOKO-harjoituksiin lähdettäessä, varataan mukaan kakkapusseja, vettä ja makupaloja. Ohjaajan varustukseen kuuluvat juoksemiseen sopivat jalkineet. Koira taas tarvitsee tavallinen panta tai valjaat sekä tavallinen hihna. Kuristavat pannat ja flexi-taluttimet eivät sovi agilityyn, koska ne ovat vaarallisia. Koira on syytä ulkoiluttaa kunnolla ennen harjoituksia ja mieluiten jossain muualla.

Koiraa ei pidä ruokkia ennen treenejä. Täydellä mahalla urheilu on epäterveellistä ja nälkäinen koira kuuntelee makupaloja paremmin. Tarjoa vettä myös harjoituksen aikana. Jos keli on kylmä tai tuulinen, on takki tai loimi erinomainen lämmöntuoja koiralle. Lihasvammat ovat urheilijan pahin vihollinen.

6.5.3 Mitä kentällä tapahtuu?

Esteopetus tapahtuu pääasiallisesti makupaloja apuna käyttäen. Niiden tulisi olla koiralle niin mieleisiä, että koira todella vaivautuu yrittämään. Niiden tulee olla niin pieniä, että koiran ei tarvitse jäädä pureskella niitä. Jos koiraa kiinnosta ei namupalat kiinnosta, voi palkintona käyttää myöskin lelua.

Itse alkeisopetus tapahtuu seuraavasti: Taluttimessa olevaa koiraa rohkaistaan ja houkutellaan suoriutumaan esteistä itsenäisesti ja oikein. Kaikessa harjoittelussa on tärkeää, että edetään täysin koiran ehdoilla. Ei pidä kuitenkaan kyllästyttää koiraa. Maltti on valttia. Kerta tai kaksi viikkoon esteinä on maksimimäärä harjoittelua. Tottelevaisuutta ja temppuja kannattaa harjoitella sen lisäksi.

Agility ei ole mikään yksiselitteinen laji. Samat opit eivät päde jokaiseen koiraan tai ohjaajaan. Siksi on aloittelijalle tärkeää, että koulutusohjaajalla on kokemusta erilaisista ihmisistä ja koirista. On opettavaista seurata, miten muut koirat ja ohjaajat toimivat, ja millaisia neuvoja he saavat. Niin kuin jokaisessa urheilussa, myös agilityssä huipulle pääsevät ne, jotka osaavat ottaa neuvoja ja korjausohjeita vastaan ja kestävät ne.

6.6 Näyttelyt

Näyttelyt ovat mukava koiriin liittyvä sosiaalinen tapahtuma, jolla on myös jalostuksellista merkitystä. Koiranäyttelyarvostelussa kiinnitetään huomio koiran ulkomuotoon, luonteeseen ja käyttäytymiseen. Käyttökokeissa (cockereilla siis taipumuskokeet ja metsästyskokeet) taas arvostellaan koirien taipumuksia ja soveltuvuutta käyttötarkoituksiin. Jokaisen jalostukseen käytettävän koiran on hyvä osallistua näyttelyihin ja lisäksi käyttökoirarotujen koirien myös rotutyypillisiin kokeisiin ennen jalostukseen käyttämistä. Jalostukseen ei voida suositella käytettäväksi koiria, joiden luonteesta, terveydestä ja käyttöominaisuuksista ja ulkomuodollisista ominaisuuksista ei ole mitään näyttöä. Näyttelyt ei ole kuitenkaan tarkoitettu tukemaan pelkästään jalostustoimintaa. Näyttelyissä saa lisätietoa rodusta ja koirista yleensä. Ja ne tuovat mukavaa jännitystä koiraharrastukseen.

6.6.1 Näyttelytyypit:

Näyttelyt voidaan jakaa seuraavaaviin eri tyyppeihin:
viralliset koiranäyttelyt
kansainväliset näyttelyt
kaikkien rotujen näyttelyt
ryhmänäyttelyt
rodun erikoisnäyttelyt , esim. Spanieliliiton päänäyttely tai cockereiden erikoisnäyttely
epäviralliset pentunäyttelyt (koirille iältään 5-9 kk)
open showt eli avoimet tilaisuudet, joissa ei jaeta sertifikaatteja
match showt, epäviralliset näyttelyt, jossa kaikki rodut arvostellaan sekaisin. Ne ovat erinomaisia harjoitustilaisuuksia nuorille koirille ja aloitteleville handlereille.

6.6.2 Näyttelyyn valmistautuminen
Pennun opetus näyttelykoiraksi tulee aloittaa jo aivan pienestä lähtien. Pentua olisi erinttäin hyvä kuljettaa erilaisissa paikoissa, jotta se tottuu meluun, ihmisjoukkoihin ja muihin koiriin. Pentu tulee opettaa myös seuraamaan ja seisomaan paikallaan ja, että se antaa katsoa suuhunsa. Ennen virallista näyttelyä voi myös käydä harjoittelemassa match show:ssa, joka on leikkimielinen koiranäyttely jossa koirat kilpailevat yleensä pareittain rodut iloisesti sekaisin.

Näyttelyyn ilmoittaudutaan täyttämällä lmoittautumislomake, joita saa Kennelliitosta tilaamalla tai internetistä liiton sivuilta printtaamalla. Ilmoittautumislomakkeen mukaan on myös muistettava laittaa ilmoittautumismaksun kuitti. Ennen näyttelyyn lähtöä täytyy myös tarkistaa että koiran rokotuksen ovat voimassa .

6.6.3 Näyttelyssä

Näyttelyyn pitää ottaa mukaan koiran rekisteritodistus, rokotustodistus, vettä ja juomakuppi koiralle, näyttelytalutin, koiran turkinhoitovälineitä, näyttelytoimikunnan postittama numerolappu ja hakaneula sen kiinnittämistä varten, näyttelyn aikataulu ja ajo-ohje. Mukaan voi ottaa myös makupaloja tai lelun, jolla koiraa voi motivoida kehässä. Koiralle on hyvä olla myös häkki, missä se saa rauhassa olla, silloin kuin sitä ei tarvita kehässä.

6.6.4 Näyttelyn kulku

Näyttelypaikalle saavutaan aina tuntia ennen omaa arvostelun alkamista. Kaikki saman luokan koirat menevät ensin yhtäaikaa kehään. Koko luokka kiertää kehää ympäri numerojärjestyksessä. Seuraavaksi tuomari käy läpi jokaisen koiran pöydällä. Tuomari tarkistaa purennan, tunnustelee koiran rakenteen ja kokeilee onko uroksella kivekset paikallaan. Sitten tuomari pyytää saada nähdä koiran liikkeet edestä, takaa ja sivuilta. Tämä tapahtuu juoksuttamalla koiraa edes takaisin ja kolmiota. Tuomari kyllä sanoo, miten haluaa sen tehtävän. Lopuksi koira asetetaan seisomaan tuomarin ja kehätoimitsijan pöydän eteen ja tuomari sanelee kirjallisen koirasta kirjallisen arvostelun.
Kun kaikki luokan koirat ovat olleet vuorollaan kehässä, kaikki vaaleanpunaisen ja punaisen nauhan saaneet koirat jatkavat kilpailuluokkaan. Kilpailuluokassa tuomari valitsee neljä parasta koiraa ja asettaa ne järjestykseen ykkösestä neloseen. Sijoittuneet jatkavat parasnarttu- ja parasuros-luokkiin, joissa myös jaetaan sertifikaatit. Niiden voittajat puolestaan kilpailevat ROP:ista (eli rotunsa parhaasta). Rop jatkaa ryhmäkilpailuun, ja sen voittaja BIS-kilpaan (=best in show eli näyttelyn paras).

6.6.5 Nauhojen värit

erinomainen: vaaleanpunainen
erittäin hyvä: punainen
hyvä: sininen
tyydyttävä: keltainen
EVA (ei voida kaikilta osin arvostella): ruskea
Hylätty: harmaa
sertifikaatti:sinivalkoinen
CACIB: valkoinen
vara-CACIB:oranssi
ROP (rotunsa paras): punakeltainen
VSP (vastakkaisen sukupuolen paras):valkovihreä
Kunniapalkinto: lila

6.6.6 Arvosteluluokat

Pentuluokka 7-9 kk (Pentuluokkaa ei välttämättä ole kaikissa näyttelyissä)
Junioriluokka (laatuarvostelu) (JUN) 9-18 kk
Nuorten luokka (NUO) 15-24 kk
Avoin luokka (AVO) 2-7 v
Veteraaniluokka (VET) alkaen 7 v
Käyttöluokka (KÄY) alkaen 15 kk
Kasvattajaluokka (KAS) (Koirien on oltava vähintään kahdesta eri pentueesta ja niillä on oltava 1. palkinto näyttelystä jossa kilpailevat.)


6.6.7 Lyhenteiden selityksiä

FIN MVA Suomen muotovalio
FIN KVA Suomen käyttövalio
FIN M&KVA Suomen muoto- ja käyttövalio
FIN JVA Suomen jäljestämisvalio
FIN TVA Suomen tottelevaisuusvalio
FIN AVA Suomen agilityvalio
POHJ MVA Pohjoismaiden valio
KANS MVA Kansainvälinen valio
Muotovalion arvo: koiran on saatava kolme sertifikaattia, joista vähintään yhden on tultava sen jälkeen, kun koira on täyttänyt 24 kk ja cockerspanieleilta vaaditaan myös käyttökoetulos eli taipumuskokeista SPA1 tai vähintään SMPE tai SPVE AVO 3.
Kansainvälisistä koiranäyttelyistä voivat ROP ja VSP saada myös CACIBin (ikä vähintään 15 kk). CACIB oikeuttaa kansainvälisen valion arvoon. Samoin kansainväliseen valionarvoon tulee olla käyttökoetulos.

7. Mitä cockeri sairastaa?

7.1 Iho ja korvat

Spanieleilla on rasvainen runsasturkkinen iho, joka voi pahimmillaan olla varsinainen vitsaus. Öljyinen seborrea eli taliköhnä on tavallinen vaiva, joka altistaa ihon toistuville tulehduksille. Lisäksi luppakorvainen korvien rakenne aiheuttaa sen, että korvatulehdukset voivat olla rodun yksilöille vitsauksena. Toistuvien korvatulehdusten taustalla on kuitenkin yli 80 % tapauksista jokin ihon perussairaus, kuten edellä mainittu seborrea, atopia tai allergia. Huolellisella trimmauksella parannetaan korvien ilmastointia, joten muista huolehtia, että koirasi korvien karva on leikattu lyhyeksi 1/3 korvan yläosasta! Iäkkäillä koirilla voi esiintyä erilaisia ihokasvaimia, joista suurin osa on harmittomia. Vanhoilla nartuilla esiintyvät nisäkasvaimet ovat rodulle tyypillinen vaiva.

Koska rodulla on löysänahkainen pää, on monella yksilöllä syvät huulipoimut alahuulissa. Kun niihin kertyy ruokamöhnää ja kuolaa, voi poimuihin kehittyä pahalta haiseva tulehdus. Paras ennaltaehkäisevä toimenpide on poimujen säännöllinen trimmaus (turkki ajetaan pois) ja puhdistaminen esim. ihonpuhdistusaineella (Betadine, Septidin). Ainoa varma parantava hoito on poimujen poistaminen kirurgisesti. Toki antibioottihoitoa voidaan ensin kokeilla.

7.2 Silmät

Cockerin luomien rakenne ja suurehko silmien koko altistaa rodun edustajat silmätulehduksille, josta merkkinä on sidekalvon punoitus ja märkivä silmävuoto. Iäkkäillä yksilöillä voi myös esiintyä kuivasilmäisyyttä, jossa kyynelnesteen erittyminen kyynelrauhasista on vähentynyt. Kuivasilmä vaatii koiran loppuiän kestävää hoitoa. Silmäluomien asentovirheet ovat rodulla suhteellisen yleisiä. Luomet voivat olla löysät ja roikkuvat (ektropium) tai tiukasti sisäänpäin rullaavat (entropium). Luomien asentovirheet ovat perinnöllisiä, joten tällaista koiraa ei tulisi käyttää jalostukseen. Rodulla esiintyy myös ylimääräisiä ripsiä, jotka voiva hangata silmän pintaa aiheuttaen lisääntynyttä kyyneleritystä. Ripset voidaan poistaa polttamalla tai kirurgisesti.

Rodulla on myös tiettyjä perinnöllisiä silmäsairauksia, joista mm. harmaakaihi (HC) ja verkkokalvon surkastuminen (PRA) sekä poimuuntuminen (RD) johtavat koiran sokeutumiseen. Jalostukseen käytettävät koirat tutkitaan näiden varalta kahden vuoden välein. Käytössä on myös verkkokalvon surkastumasairauden (PRA) tutkimiseen tarkoitettu kaupallinen geenitesti (Optigen PRA-testi). Sairaita koiria löytyy erittäin harvoin, mutta kyllä niitäkin on. Olisi erittäin hyvä, että jokainen cockerspanielin omistaja tutkituttaisi koiransa perinnöllisten silmäsairauksien osalta noin viiden vuoden iässä. Tällöin voitaisiin ennustaa, millaiseksi koiran vanhuus muodostuu. Suurin osahan on terveitä silmiltään, mutta on hyvä osata varautua koiran sokeutumiseen etukäteen. Samoin tutkiminen helpottaa rodun jalostamista, silla jokainen tiedonjyvänen vie meitä asiassa eteen päin. Meidän jokaisen tavoitteena on kuitenkin terve ja hyväluontoinen cockeri, joka elää hyvän ja pitkän elämän.

7.3 Nivelet ja tukiranka

Rodulla esiintyy lonkkanivelen kasvuhäiriötä (lonkkaniveldysplasia) eli lonkkavikaa, joka tutkitaan kaikilta jalostukseen käytettäviltä yksilöiltä. Viiden viimevuoden ajalla tutkituista koirista dysplasia on löytynyt 21 %. Dysplasia johtaa ikääntyvällä koiralla usein nivelrikon muodostumiseen, joka aiheuttaa koiralle kroonista kipua.

Lonkkavikaisella koiralla lonkkanivelen nivelmalja on liian matala, jolloin reisiluun pää ei saa riittävästi tukea ja nivelessä esiintyy löysyyttä. Löysyys on kuitenkin vasta dysplasian esiaste; nivelrakenteen muutokset tekevät lonkkanivelestä dysplasistisen.

Lonkkaniveldysplasia on eniten tutkittu kasvuhäiriö koiralla ja periytyy polygeenisesti eli monen eri geenin kautta. Se on kvantatiivinen ominaisuus eli sairaita on eriasteisia ja lisäksi on ns. rajatapauksia, joissa lonkkanivel ei ole täysin normaali, mutta selvästi epänormaaliksikaan sitä ei voida tulkita.
Suomessa käytössä olevan kansainvälisen arvosteluasteikon mukaan lonkat arvosteltaan asteikolla A-E
A tarkoittaa täysin tervettä niveltä,
B on rajatapaus,
C lievästi dysplasistinen nivel,
D keskivaikea ja
E vaikea.

Cockerspanielilla dysplasistinen lonkkanivel ei yleensä tarkoita, että koira varsinaisesti kärsisi lonkistaan. Vaikka kyllä jotkut kärsivätkin. Keskivaikeakaan lonkkavika ei välttämättä häiritse koiraa erityisemmin sen elämän aikana, koska tämärotu ei ole erityisen raskasrakenteinen. Tavallisimmin lonkkavika on cockerspanielilla asteeltaan C eli lievä ja vaikea E on ollut harvinainen. Tutkituista koirista noin 81 prosenttia ovat terveitä eli lonkat ovat joko A tai B.

Lonkkavian kehittymiseen vaikuttaa paitsi perimät geenit vanhemmiltaan, myös monet ympäristötekijät kuten esimerkiksi pennun ja sen emän ruokinta sekä koiran kasvunaikainen liikunta. Kuitenkaan ympäristötekijät eivät yksin saa aikaan lonkkavikaa. Lonkkavikaiselta koiralta löytyy aina sille altistavia geenejä. Käytännössä perimältään terveestä koirasta ei huonollakaan pidolla saa sairasta. Perimän vaikutuksen populaatiossa (ei pelkästään yksittäisen koiran osalta) on arvioitu olevan n. 20-60 prosenttia, joissain tapauksissa jopa 100 prosenttia. Koiria jalostaessa koiran oma lonkkatulos ei kerro kaikkea, vaan merkitystä on myös varsinkin lähisuvun lonkkatuloksilla.

7.3.1 Miksi minun tulisi lonkkakuvata koirani?

Lonkkakuvaustulos on arvokasta tietoa niin koiran omistajalle, kasvattajalle ja koko rodulle.

Koiran omistaja tietää koiransa kuvattuaan, kuinka terve koira on ja onko sillä mahdollisesti jotain rajoitteita liikunnan suhteen. Aika harva koiranomistaja osaa lukea koiraansa niin, että tietää koska sillä on kipuja. Kun koiran lonkat kuvataan reilun vuoden iässä, voidaan jo ennustaa millainen elämä sillä on niiden osalta. Tällöin osataan varautua mahdolliseen lääkitykseen, osataan ohjata liikunta niveliä tukevaksi, miettiä ruokavaliota ja harrastuksia. Ja kuinka helpottavaa onkaan tietää, että koira on terve lonkistaan. Ja jos se on sairas, voidaan siihen asennoitua toisella tavalla. Elämä ei nimittäin siihen lopu.

Lisäksi jokaisen koiran lonkkatulos on erittäin arvokasta tietoa kasvattajalle ja muille cockerspanielien kasvattajille. Näin tiedetään, missä suvussa esiintyy enemmän tai vähemmän lonkkavikaa. Ja kun tämä tiedetään, niin voidaan jalostaa kohti terveämpää cockerspanielia. Lisäksi jokaisen koiran tulos on tärkeä laskettaessä Blup-indeksejä, jotka kertovat ei vaan koiran itsensä, mutta myös suvun geneettisestä arvosta tähän ominaisuuteen nähden.

7.3.2 Muita luustoon ja niveliin liittyviä sairauksia:

Rodulla esiintyy satunnaisesti myös välilvypullistumaa selkärangassa, joka voi johtaa hermotushäiriöihin raajoissa tai pahimmillaan koiran halvaantumiseen. Rodulla esiintyy myös satunnaisesti polvilumpioluksaatiota, jonka seurauksena polvilumpio ei pysykään sille tarkoitetussa luisessa reisiluun alapään urassa. Hoito on aina kirurginen.

7.4 Sydän

Rodulla esiintyy sekä sydänläppien rappeutumissairautta (läppävika) että dilatoivaa kardiomyopatiaa. Koiralle pystytään nykyisillä lääkkeillä (nesteenpoistolääkitys, ACE-estäjät ja inodilaattori) takaamaan laadukasta elinaikaa sydänsairaudesta huolimatta. Sydänsairauden oireet ovat laihtuminen, yskä ja väsyminen. Koira voi myös saada ”putoamiskohtauksia”, joiden aikana se hetkellisesti menettää tajuntansa. Sydänsairauksille on tyypillistä, että koira näyttää päällisin puolin olevan pitkäänkin kunnossa, mutta sydämessä on olemassa jo selkeitä muutoksia, jotka voidaan nykyisillä tutkimusmenetelmillä (kuuntelu, röntgen, EKG, ultraääni) havaita. Iäkkään lemmikin säännöllisistä terveystarkastuksista on erityisesti näiden sairauksien kohdalla hyötyä! Dilatoiva kardiomyopatia on sydänsairaus, jolla lienee monella rodulla selkeä geneettinen tausta. Tämä sydänsairaus voikin esiintyä jo nuorella koiralla samoin kuin erilaisista synnynnäisistä kehityshäiriöistä johtuvat sairaudet.

7.5 Familiaarinen nefropatia (FN)

Sairaus kuuluu rodulla vastustettaviin perinnöllisiin sairauksiin, mutta on meillä Suomessa ollut hyvin harvinainen. FN eli munuaisten kuorikerroksen vajaatoiminta johtaa sitä sairastavan koiran menehtymiseen yleensä jo ennen vuoden ikää eikä ole hoidettavissa.

7.6 Sisäerityksen häiriöt ja autoimmuunitaudit

Rodulle tyypillisin sisäerityssairaus on kilpirauhasen vajaatoiminta, joka voidaan hoitaa elinikäisellä kilpirauhashormonin (tyroksiini) korvauslääkityksellä. Rodulla esiintyy tyypillisenä myös autoimmuunisairaus, jota kutsutaan autoimmuunihemolyyttiseksi anemiaksi, joka johtaa punasolujen hajoamiseen. Tähän voi myös liittyä samanaikainen trombosytopenia, jolloin veren hyytyminen on häiriintynyt. Molempiin sairauksiin käytetään lääkkeinä korkeaa kortisoniannosta ja/tai solumyrkkyjä. Noin 70 % potilaista vastaa lääkitykseen.

7.7 Epilepsia eli kaatumatauti

Kirjallisuudessa mainitaan rodulle tyypillisenä, mutta meillä Suomessa ilmeisen harvinaisena ongelmana. Epilepsia on aivojen sähköisen toiminnan häiriö, jossa jokin tietty hermosoluryhmä (focus) riistäytyy hetkellisesti hallinnasta ja aiheuttaa tyypillisen jäykkyystärinä- ja tajuttomuuskohtauksen. Epilepsia ei tee koirasta toimintakyvytöntä tai tyhmää, vaikka onkin ikävä sairaus. Kohtausten esiintymistä voidaan vähentää tai jopa kokonaan estää lääkityksellä. Epilepsia voi myös kehittyä jonkin aivoihin kohdistuneen vaurion seurauksena (hapenpuute, kova isku).



7.8 Hammaskivi ja parodontiitti sekä purentaviat

Nykykoiralle kehittyy lähes rodusta riippumatta ajan kuluessa hammaskiveä, jonka kertyminen johtaa vähitellen hampaan kiinnityskudoksen tulehdukseen. Säännöllinen hammaskiven poisto säästää koiran hampaat. Pentu on hyvä opettaa siihen, että sen hampaat saadaan pestä! Pesun tulisi ihanteellisessa tilanteessa olla päivittäinen, mutta viikoittaisestakin pesusta on edes jotakin apua!

Koiralla voi esiintyä monenlaista purentavikaa (ala-, ylä- ja vinopurenta), mutta niistä on harvoin, jos koskaan koiralle mitään todellista haittaa.

7.9 Sukupuolielimet

7.9.1 Uros

Uroskoiralla kuuluu olla kaksi kivestä täysin laskeutuneina kivespusseihin. Jos toinen tai molemmat jäävät laskeutumatta, on koira ns. kivesvikainen eikä sitä voida palkita näyttelyissä. Sitä ei myöskään voida käyttää jalostukseen vaikka toispuoleisesti kivesvikainen koiran onkin täysin lisääntymiskykyinen. Vanhemmiten piilokivekseen voi kehittyä kasvain, joten yli 5 -vuotias piilokiveksinen uros kannatta kastroida, jolloin nimenomaan piilokiveksen poistaminen on tärkeää.

7.9.2 Narttu

Iäkäs narttu kehittää hyvin helposti noin 2 kuukauden kuluttua juoksusta märkäkohduksi kutsun hengenvaarallisen kohtutulehduksen. Tämän takia suosittelisinkin kaikkien jalostukseen käyttämättömien narttujen sterilointia. Aikainen sterilointi vähentää myös nisäkasvainten esiintymistä. Steriloimattomalle nartulle tulee samoihin aikoihin eli noin 2 kk kuluessa juoksusta ns. valeraskaus, joka on koiraeläimille tyypillinen täysin normaali tila, joka valmistaa narttua mahdolliseen synnytykseen ja pentujen hoitoon. Alun perin valeraskauden tarkoituksena on ollut taata koiralauman jälkeläisten menestyminen, sillä kuka tahansa nartuista on voinut imettää ja hoitaa toistensa pentuja. Valeraskausoireet eli hoivaaminen, masentuneisuus ja maidontulo voidaan hoitaa lääkityksellä, jollei narttua jostakin syystä haluta steriloida.

7.10 Asiaa ripulista

7.10.1Koiran ruuansulatus

Koira on lihansyöjien jälkeläinen, joka on hiukan sopeutunut hyväksikäyttämään myös hiilihydraatteja. Ruuansulatuskanavan tärkein tehtävä on pilkkoa ruokamassa sellaiseen muotoon, että siinä olevat aineenvaihdunnalle tarpeelliset ravintoaineet ovat imeytyvässä muodossa ja huolehtia niiden talteenotosta. Lihansyöjä sulattaa ruokansa ruuansulautuskanavan erittämien entsyymien avulla. Pääosa ruokamassan sisältämistä ravintoaineista otetaan talteen ohutsuolessa, kun taas pääosa massan sisältämästä vedestä imeytyy elimistöön paksunsuolen alueella. Paksusuoli säätelee siis ulosteen sisältämän veden määrää. Normaali uloste sisältää 75 % vettä ja 25 % kiinteää ainesta.

Lihansyöjän ruuansulatuselimistö on tilavuudeltaan pieni. Siksi koiran on saatava energiapitoista ruokaa pieninä annoksina. Tällöin estetään vatsalaukun ylitäyttyminen ja venyminen ja siitä seuraavat ongelmat, kuten vatsalaukun kiertyminen. Lisäksi on muistettava, ettei koiran ruuansulatus siedä nopeita muutoksia, vaan kaikki ruokinnan muutokset on tehtävä vähitellen.

7.10.2 Mitä ripuli on?

Ripuli on ulostetta, jonka nestepitoisuus on normaalia suurempi. Ripulissa paksusuolen kyky säädellä nesteen ja kiinteän aineen pitoisuutta ulosteessa on ylittynyt. Äkillisesti ilmaantuvan ripulin tavallisimmat syyt ovat ylensyönti, hotkiminen, virukset, bakteerit, loiset, alkueläimet, ruoka-aineyliherkkyys, stressi, huonolaatuinen ruoka tai vesi, taikka ripuli voi olla seurausta jostakin perussairaudesta, kuten esim. haiman vajaatoiminnasta.

Ripuli voidaan jakaa ulkoisten merkkien avulla kahteen osaan. Ohutsuoliperäisessä ripulissa koiran yleiskunto voi heiketä nopeasti ja se laihtuu. Paksusuoliperäisessä ripulissa koira ei yleensä laihdu ellei sairaus ole jo pitkälle edennyt. Paksusuoliripulissa koiran uloste voi olla limaista tai siinä voi olla kirkasta verta. Jos koiran uloste on väriltään lähes mustaa tai hyvin tummaa, sisältää se todennäköisesti ruuansulatuskanavan alkupäästä vuotanutta verta, joka matkallaan suolen läpi muuttuu väriltään lähes mustaksi.

7.10.3 Ripulin yleisimmät syyt

7.10.3.1Sisäloiset

Ovat meilläkin yleinen ruuansulautuskanavan oirehtimisen syy. Suomessa ylivoimaisesti yleisin koiran ruuansulatuskanavassa, tarkemmin ohutsuolessa asustava loinen, on pyörömatoihin kuuluva suolinkainen, joka on noin 15 cm pituinen vaalea spagettimainen otus. Pentu saa suolinkaistartunnan yleensä jo emältään istukan kautta kantoaikana tai maidon välityksellä pian syntymän jälkeen. Fenbendatsolin avulla voidaan tämä tartuntareitti estää, kun matolääkitys annetaan nartulle päivittäin 40. tiineyspäivästä lähtien aina 2 viikkoon synnytyksen jälkeen. Tällaista tehostettua madotusohjelmaa kannattaa käyttää silloin, kun nartun tiedetään itse saaneen jossakin elämänsä vaiheessa suolinkaistartunnan. Suolinkaisen lepomuotoja elimistössään kantavaa narttua ei saa millään keinolla tartunnasta vapaaksi, vaan toukkia riittää nartun joka ainoan tiineyden tartuttamiseen.

Kaikkein alttiimpia loistartunnoille ovat kenneleissä asuvat koirat, jotka retkeilevät ahkerasti erilaisissa koiratapahtumissa. Aikuiselle koiralle sisäloishäätölääkitys on annettava vähintään kahdesti vuodessa, ja jos riski tartunnalle on suuri, voidaan lääkitys antaa neljästikin. Kenneltiloista ja tarhoista suolinkaisen munia on vaikea saada hävitettyä, sillä munat ovat erittäin kestäviä ulkoisille olosuhteille. Talvipakkanenkaan ei tuhoa munia eikä myöskään ulosteen kompostointi. Tarhojen pohjamateriaali on vaihdettava riittävän syvältä mieluiten kerran vuodessa ja sisätilojen desinfektioon voidaan käyttää suolinkaisen munia tuhoavaa desinfektioainetta.

7.10.3.2 Ruuan ja juoman tai kontaktin kautta leviävät ripulit

Huonolaatuinen, väärissä olosuhteissa säilytetty ruoka tai juomavesi voi sisältää runsaasti bakteereita tai alkueläimiä, jotka voivat aiheuttaa koiralle ripulin. Kennelolosuhteissa nämä voivat levitä helposti epidemiaksi saakka. Kaikki koirat eivät välttämättä saa oireita, mutta tartunnalle herkimmät yksilöt, erityisesti juuri stressin alaisena olevat sekä nuoret ja iäkkäät koirat, voivat sairastua. Virukset leviävät helposti suoraan koirasta koiraan tai virusta kantavan koiran eritteiden, kuten ulosteiden välityksellä. Virustartunnat eivät välttämättä tarvitse kennelolosuhteita levitäkseen tehokkaasti, vaan siihen riittää kaupunkien tiheä koirapopulaatio koirapuistoineen tai koiranäyttely, joka kerää koiria saman katon alle eri puolilta Suomea ja mahdollisesti vielä ulkomailtakin.

7.10.3.3 Ruoka-aineallergia

Herkistyminen jollekin tietylle ruoka-aineelle ei tapahdu yhdessä yössä, vaan allergian aiheuttajaa on yleensä ollut jo pitkään koiran ruokavaliossa. Kun mitkään muut pitkään jatkuneen ripulin tutkimus- tai hoitotoimenpiteet eivät ole tuottaneet tulosta, kannattaa tämäkin vaihtoehto sulkea pois. Koiralle suunnitellaan 6-8 viikon ajaksi ruokavalio, joka ei saa sisältää mitään sen aiemmin pitkäaikaisesti syömiä ravintoaineita. Dieetin pohjaksi valitaan yksi valkuaisainelähde (esim. broileri tai lammas) ja yksi hiilihydraattilähde (esim. peruna tai riisi). Helpointa on käyttää kaupallista rehua, mutta koira selviää kokeiluajan kotitekoisellakin ruualla. Jos apu dieettikokeilusta löytyy, etsitään koiralle sille soveltuva kaupallinen muona, jolloin ruoka sisältää kaikki koiran tarvitsemat ravintoaineet varmemmin kuin kotitekoinen versio.

7.10.3.4. Vierasesine

Pentujen tai muutoin ahneiden koirien kyseessä ollen oksentelu ja ripuli voivat myös johtua vierasesineestä, joka tukkii kokonaan tai osittain koiran ruuansulatuskanavan. Täydellinen tukkeutuminen voi johtaa nopeasti koiran menehtymiseen, joten apua kannattaa hakea ajoissa!

7.10.3.5 Löysävatsan tukitoimet

Aina kun aikuinen koira alkaa äkillisesti ripuloida, aloitetaan pitämällä koiraa vuorokausi paastolla. Vettä tulee olla vapaasti saatavilla ja ripuloivan koiran tuleekin juoda normaalia enemmän. Jos paastottaminen tuottaa tulosta eli ripuli rauhoittuu, aloitetaan ruokinta varovasti pienillä määrillä keitettyä riisiä. Seuraavana päivänä riisin joukkoon voi lisätä hiukan vaikkapa keitettyä kalaa tai broileria. Neljäntenä päivänä voidaan riisin joukkoon lisätä lusikallinen koiran omaa muonaa, jonka määrää lisätään päivä päivältä. Pikkupentuja ei saa pitää paastolla, mutta niidenkin ruoka voidaan muutamaksi päiväksi keventää mahdollisimman rasvattomaksi (riisi, raejuusto, broileri, kala). Jos ripuli ei rauhoitu kolmen päivän kuluessa tai koiralla on myös muita oireita (esim. väsymys, kuume, kivut, veriset tai tummat ulosteet, voimakas oksentelu) on otettava yhteyttä eläinlääkäriin. Ripuloivat tai oksentavat pennut kuivuvat nopeasti, joten ne on syytä viedä eläinlääkärin nähtäväksi viivyttelemättä. Apteekista ilman reseptiä saatava ravintolisä Canikur® auttaa ripulista kärsivän koiran suolta pääsemään takaisin tasapainoon.

Enter supporting content here